Sawatdii khrap!

Blogin päivitys jatkuu nyt kansainvälisenä. Tällä kertaa terveiset tulevat Aasiasta, Thaimaan Phuketista. Yksi VetU:n suunnistuspesueen kasvateista otti täksi syksyksi irtioton Suomen pimeydestä ja nauttii lämpimistä treeniolosuhteissa Kaakkois-Aasian trooppisen ilmaston syleilyssä. Kelan silmissä matka on tulkittava vaihto-opiskeluksi ulkomailla, eli keleistä nauttimisen lisäksi suoritan myös opintoja Suomessa käynnissä olevaan tutkintooni. Olen viettänyt täällä nyt noin kuusi viikkoa ja matka on ollut hieno. Seuraavassa hieman kuulumisia täältä matkan aikana otettuihin kuviin nojautuen.

Arkipäivien aikataulu muodostuu pitkälti yliopistolla pidettävien luentojen kehystämänä. Aamupäivän luennot pidetään klo 09:00-12:00 ja iltapäivän 13:30-16:30. Usein on päiviä jolloin on vain joko aamupäivä- tai iltapäivä vuoro. Koulumme kursseilla on käytäntö 80%:n läsnäolopakosta, joten kyllä koulullakin aikaa kuluu. Vielä en ole ollut poissa yhdeltäkään luennolta, hyvässä tahdissa siis mennään. Opetus tapahtuu englanniksi, jonka aasialaista murretta saattaa joskus olla haastavaa ymmärtää, mutta mitään kielimuurin aiheuttamia vaikeuksia ei kuitenkaan tule.

Kelit ovat nyt lokakuun ajan olleet ja edelleenkin ovat sateiset. Sateet tulevat yleensä voimakkaissa kuuroissa. Viime öinä kuurot ovat kai olleet voimakkaimmat vuosikausiin, mutta tulvaa ei sentään ole ollut. Ilma on lämmintä ja kosteaa, joten lenkiltä tullessa on kuin suihkussa käynyt. Pitkä, vaalea ja hassusti pukeutunut lenkkeilijä herättää kummastusta ja hilpeyttä paikallisessa väestössä. Tervehdyksiä ja kannustushuutoja (tai sellaisiksi ainakin olen thain kieliset lausahdukset ymmärtänyt) riittää. Usein alun hiljainen tuijotus vaihtuu juoksijan eteenpäin saattavaksi naurunremakaksi, kun porukan rohkein heittää kommenttia.

Suurien teiden varsilla kulkeminen on riskialtista tai vähintäänkin epämukavaa vilkkaan liikenteen vuoksi. Thaimaassa lähes kaikilla on skootteri ja itsekin olen sellaisen vuokrattuani käteväksi kulkupeliksi todennut. Tästä syystä olen vetäytynyt lenkkeilemään rauhallisimmille alueille. Varsinaisia lenkkipolkuja vaikuttaa olevan vaikea löytää, thaimaalaisten harrastuksiin kun ei kuulu päätön samoaminen metsissä. Polut tulisi tehdä itse, mutta aluskasvillisuus on rehevää ja kasvustossa saattaa lymyillä luontokappaleita, joiden kohtaaminen on epätoivottavaa. Suurimmaksi osaksi lenkit ovat kulkeneet teillä, mutta suunnistajan mieli tekevi metsään ja olen tehnyt pieniä tutkimusretkiä metsän puolelle. Tutkimuksissa on selvinnyt, että suunnistaminen täällä metsäolosuhteissa olisi jokseenkin mahdotonta, tai ainakin kartasta tulisi hyvin vihreä ja kilometrivauhdeista hitaat.

Osittain olosuhteiden ohjaamana harjoittelu muodostuu hyvin juoksupainotteiseksi. Palautuminen tuntuu olevan täällä hitaampaa kuin normaalisti. Syynä lienee lämmin ilma, toisaalta lenkin aikana ja sen jälkeenkin. Palauttavaksi voisi tehdä muuta, mutta pyöräily tai esimerkiksi rullahiihto isoilla teillä liikenteen seassa vaatisi rohkeutta. Arkipyöräilyä täällä ei harrasteta, mutta jonkin verran on näkynyt maastopyöräilijöitä, jotka vetää off roadia.

No tässä näin lyhyesti siitä, mitä VetU:n Aasian osastolle kuuluu. Tämä alkava lauantai näyttäytyy sateisten päivien jälkeen hyvin kirkkaana, joten taidan lähteä katsomaan rantalentopalloturnausta Karon beachille. Alla vielä kuvia.

Yliopistomme kampuksella otetussa kuvassa esiintyy allekirjoittanut (toinen oikealta) ja muita suomalaisia samaan vaihto-ohjelmaan osallistuvia. Kuten teräväkatseisimmat ehkä jo huomasivatkin, on asustuksemme melko yhtenevä, kuin jukolajoukkueella konsanaan. Koulumme säännöissä on maininta siitä, että luennoilla on käytettävä virallisia koulupukuja. Kerrassaan tyylikästä, eikä tarvitse miettiä, mitä laittaa päälle.

Näissä poluilla kelpaa lenkkeillä. Usein suosimani reitti kulkee korialla paikalla golfkentän laitaa. Joulua kohden mentäessä turistien, ja siis myös golffareiden määrä tällä kentällä varmasti lisääntyy, joten täytyy olla tarkkana, ettei saa kuulasta päähänsä. Osa tähän mennessä näkemistäni lyöntisuorituksista on herättänyt pelonsekaisia tunteita lenkkeilijässä.

Tuntuu, ettei Thaimaassa ole koskaan hiljaista. Liikenne on vilkasta läpi päivän ja iltaisin liikenteen rauhoituttua on eläinten vuoro pitää elämää yllä. Aina jokin luontokappale kurnuttaa, sirkuttaa, haukkuu, kotkottaa tai kiekuu. Tämä kuva on toiselta suosimaltani baanalta, jossa saattaa etenkin päiväsaikaan liikkuessa kuulla hetken hiljaisuutta. Tämä on kapea asvaltoitu tie, joka kiertää Phuketin suurimman järven ympäri ja matkaa yhdelle järven kierrolle kertyy noin 7km.

Kuvassa pato, sen päällä kulkeva tie ja osa padon patoamaa järveä. Thaimaalaiset eivät turhia hyppää, mutta täällä on jopa mahdollista tavata muita lenkkeilijöitä.

Vaihtelua juoksuun voi hakea kuntosalilta. Phuketista löytyy toki hienoa saleja turisteille etenkin rantakohteista, mutta käytän tätä lähellä olevaa. Paikallinen kuntosali on ala-asteen yhteydessä. Löytyy juoksumatot ym. Kertakäynti maksaa 10 bahtia eli 0,25euroa.

Koiria on Thaimaassa paljon. Suurin osa on ainakin puolittain kulkukoiria eli niillä on ehkä muutama paikka, josta ne säännöllisesti ruokaa saavat, mutta suurimmaksi osaksi koirien on kierrettävä ja etsittävä ruokansa. Thaikoirat eivät turhia stressaa. Ne saattavat rohkeasti nukkua aivan tien varressa tai jopa tiellä eli on oltava varovainen, ettei aja tai astu niiden päälle. Kuvassa yksi nauttii auringonlaskusta Kata beachin yllä.

Lisäys 21.11.2010: Laitan tähän vielä yhden lavastetun tilannekuvan lenkkeilijästä itsestään. Kuuma päivä ja lenkki trooppisten puiden varjossa loppusuoralla.

Toistaiseksi matka on siis mennyt hyvin, urheilullisessa mielessä katseet on ensi keväässä. Turistina katseet on Singaporessa käynnin jälkeen kohti Hong Kongia, jossa olisi mukava käydä täällä olon aikana. Suomessa taitaa kelit viilentyä ja pimentyä, täällä trendi lienee toisen suuntainen ;) Palataan!

terveisin A-P

Viestikausi päättyi Halikkoviestiin

Viestisuunnistuskausi päättyi Vetelin Urheilijoiden osalta Halikkoviestiin Salon Kokkilassa lauantaina 23.10. Kuvia ja tunnelmia voi katsoa kilpailun kotisivuilta. Lopputulokset löytyvät taas täältä.

Parhaiten kisatunnelmaan pääset kuitenkin katsomalla seuraavan videon.

Halikkoviesti 2010 from VetU suunnistusjaosto on Vimeo.

Tämän kauden viimeinen näyttöpaikka on Raatojuoksu Sipoossa marraskuun 6. päivä. Ainakin etelän miehet lähtevät ovat mukana.

Syksyn SM-reportaasi

Edellisen plokipäivityksen jälkeen ovat lehdet kellastuneet ja moni jo maahankin tippunut. Syksyn merkit ovat selvät, ei vähiten siksi että suomenmestaruuskilpailuja on käyty harvase viikonloppu. Myös Vetelin suunnistajat ovat käyneet koettelemassa kuntoaan ja taitoaan eri puolilla Suomea vaihtelevalla onnella ja menestyksellä. Pärjäämisen suhteen ikämiesten ja -naisten kilpailut ovat olleet selvästi onnistuneempia samalla kun pääsarjalaiset ovat hankkineet aina arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten. Joskushan sen toki on alettava realisoitua myös onnistumisina, jottei harrastaminen jää sille "ikuinen lupaus" asteelle. Mutta suunnistus on hieno laji, totesi jo Silakan Timokin, joten elämysten vuoksi ja hyvässä porukassa tätä tekee mielellään, vaikkei kisojen jälkeen kaulassa metallia kiiluisikaan.

Tänään illalla käydään tämän syksyn viimeinen SM-koitos, kun yösuunnistuksen mitalit jaetaan Nousiaisten urheilukeskuksessa. Kaustisen ja Vetelin suunnalta kisoihin on matkalla linja-autolastillinen otsalamppupäisiä metsien miehiä ja naisia, jotka ovat innolla säntäämässä tähän allekirjoittaneen mielestä ehkä hienoimpaan suunnistuksen alalajiin. Eilen oli ohjelmassa H21-sarjan karsinnat, jossa meikäläisen tavoitteet A-finaalipaikasta kariutuivat akkuliivin pohjan pettämiseen jo alkumatkasta. Kaikkea voi näköjään sattua, ja eihän sitä kannon nokassa korjatessa mennyt sen arvokkaampaa kuin aikaa. Ja sitähän riittää. Samaan tämän syksyn epäonnen kategoriaan voitaneen lukea alkusyksystä useita satoja pyöräilykilometrejä Ukrainassa ja muualla itä-Euroopassa temponeen Markuksen kaatuminen SM-keskimatkalla pari viikkoa sitten sillä seurauksella, että isovarvas murtui ja rintakehääkin jomottaa edelleen. Seuraavan päivän SM-viesti, joka oli pitkin kesää Jukolan jälkeen ollut erityisesti Markuksen, Juhan, Ari-Pekan ja Teron mielessä siirrettiin sitä myötä "haaveet kaatuu" tai perinteiseen "ens kauella" -kategoriaan. Ens kauella.

Mutta on sitä menestystäkin tullut. Sami Löfbacka nappasi kolmivitosissa keskimatkalta hopiaa ja mitsku olisi tullut Jyväskylän pitkältä matkaltakin, jollei Sami ystävällisenä miehenä olisi auttanut eksynyttä ikäneitoa löytämään itsensä kartalta tämän kysyessä sijaintiaan kisan loppuvaiheessa. Myös Polson Anne ja Eskolinin Tatjana sekä Tyynelän Kari ja Patanan Tapio pärjäsivät samoissa kisoissa mitalin tai mitalipallin vieruspaikan arvoisesti. Tänään tuo punapaitaisten rynnistys saanee jatkoa. Reippain mielin siis pimeään metsään!

Jälkikirjoitus: Ikämiehet toivat yökisoista menestystä, kuten ennen kisaa uumoiltiin. Onnittelut Tapiolle H75-sarjan ylivoimaisesta suomenmestaruudesta! Sami jäi Jyväskylän kisojen tapaan taas harmilliset neljä sekuntia mitalista. Kymmenen parhaan joukkoon selviytyi sarjassaan myös Kari.

Tässäpä muutama kuva syksyn kisaturneelta:

Joskus sattuu ja tapahtuu. Nyt sattui.

Mestarismiehet vauhdissa. Guergiou, Kainu ja Novikov. Kuva: rastivarsat.

Markuksen aamupala. Viherpirtelö chilillä.

Iltaverryttely ennen SM-pitkän finaalipäivää. Samalla näytettiin kaverille, kuinka helppoa on eikä karsinta tunnu missään.

Hymy oli herkässä ennen SM-pitkän karsintaa. Tyylikkäitä poikia etten sanoisi.

Taas Norjasta, nyt Senjalla leirillä

Tjenare!
Tämä on jo toinen peräkkäinen Norjasta tehty päivitys blogiin! Jyrin ja Teron MM-kisojen jälkeen nyt vähän vaatimattomampaa. Allekirjoittanut on tekemässä yhdistettyä työ- ja treenileiriä Pohjois-Norjassa Senjan saarella, nyt jo kolmatta viikkoa. Asun Vesterfjellin kylässä saaren eteläosassa. Kelit ja olosuhteet ulkona tapahtuvaan reippailuun ovat kunnossa; maisemat siistit ja koko aika aurinkoista tätä ja viime sunnuntaita lukuun ottamatta. Sadetta ei ole kuitenkaan tullut yhtään pisaraa tai hiutaletta!

Lumisia huippuja, lamphaita ja lehmiä on joka puolella. Näistä keskipohjalaismaisemasta ovat tuttuja lähinnä lehmät, jotka nekin tosin ovat hieman vapaampia täällä – pari kertaa työnkuva on muuttunut karjapaimeneksi uteliaiden lehmien tutkiskellessa paikkoja.
Tähän lyhyeen päivitykseen laitan seuraavaksi muutamia kuvia tän päivän treenistä. Juoksimme/kävelimme isäni kanssa valloittaaksemme Skatvik- tunturin, jonka tarjoamia maisemia ja lenkkiolosuhteita paikalliset ovat suositelleet, ja joka on majoituspaikan ikkunasta näkyessään luokseen houkutellut. Sunnuntait on pyhitetty vapaa-ajalle, joten tänään oli tunturikeikan aika!


Lenkin alkutaipaleen noin 3 km sai taivaltaa pitkin suhteellisen tasaista latupohjaa muutama-asteisen meri-ilman herätellessä aamukankeita lenkkeilijöitä.

Tasaisuus ja latupohja on vaihtunut loivasti ylöspäin kohoavaksi rinteeksi, kuiviksi, rinteen notkoissa lymyileviksi soiksi ja entistäkin vaivaisemmaksi koivikoksi.

Nousu jyrkkenee ja soista rinnettä on noustu jo sen verran, että ympärillä olevat maisemat alkaa avartua. Peltojen ja talojen kuvaan värittämä kohta järven oikealla puolen on Vesterfjellin kylä. Tarkkasilmäiset voivat bongata kuvasta siniasuisen lenkkeilijän. Pehmeää alustaa ylämäkeen, huhuh! Sykkeet kuitenkin matalat ja kulkee, motionen bra!

Huipulla kulkee ja karusta maisemasta ovat kadonneet sitkeimmätkin koivut. Huipulla korkeutta taustalla näkyvästä merenpinnasta paikallisittain melko vaatimattomat 466 metriä.

Suomi-pipo päässä ja kotimaan edustamisen harjoittelua! :) Takana kampajyrkänne.

Alaspäin tullessa törmäsimme Suomessa tänä kesänä kovin vähissä olleisiiin hilloihin, joita me VetU:n suunnistajat muiden marjojen ohella pääsääntöisesti ravinnoksi syömme. Pian kuvaussession jälkeen tämäkin kuvassa esiintyvä komea yksilö päätyi ravinnoksi.

Hillojen syönnin jälkeen lenkki alkoikin jo olla takana juoksijat turvallisesti takaisin alhaalla. Teron ja Jyrin tapaamasta arkkitehtuurista hieman eteläisemässä Norjassa on havaittavissa vivahteita myös täällä.

Asukasluvultaan ja elinkeinorakenteeltaan Vetelin Pulkkista vastaavassa Festerfjellissä on oma latukoneensa ja valaistut latubaanat.

Ampumahiihto on Norjassa suosittua. Kaikki lätkät alhaalla tottakai, ei sakkoja.

Eletään jännittäviä aikoja syksyn ja suunnistuksen SM-kisojen tehdessä tuloaan. Tavoitteet pitää olla kovat, ja siksi allekirjoittanut lähtee kisoihin tavoittelemaan a-finaalipaikkaa ja sijoitusta listan puoliväliin. Blogissa nähdään kuinka käy, kuulemiin!

A-P

Suunnistusmatkailua Norjanmaalla

Suunnistuksen MM-kisat päättyivät viikonvaihteessa Trondheimissa. Suomalaisittain mitaleja jouduttiin odottamaan loppuviikkoon, jolloin naisten keskimatkan ja viestin jälkeen saatiin kuunnella Maamme-laulua. MM-kisojen yhteydessä käytiin yleisökilpailuja, joihin varsin ankarasta harjoittelusta huolimatta Vetelin Urheilijat joutuivat tällä kertaa tyytymään. Onneksi tarjolla oli hienoja maastoja, hyvät kartat ja aurinkoinen keli. Selvästi siis treeniblogin päivityksen paikka!

Mutta aivan aluksi tahtoisin kiitt... anteeksi, pyytää anteeksi arvon lukijoilta! Blogi jäi reissussa päivittämättä tietoteknisten yhteysongelmien takia. Norjalaisia ei kuitenkaan voine syyttää takapajuisuudesta, vaan kyllä se taitaa mennä ihan omaan piikkiin.

Parin viikon suunnistusmatkailusta ensimmäinen viikko kului matkaillessa ja toinen suunnistaessa. Matka starttasi Oslosta ja jatkui sieltä hyvin nukuttujen unien jälkeen kohti pohjoista. Toisena päivänä ohjelmassa oli käynti Lillehammerissa, jonka olympiapuistossa Tero viritteli kuntoaan MM-viikkoa varten juoksemalla Cooperin testin lupauksia herättävästi tasan 12 minuuttiin. Pohkeet olivatkin sitten viikon verran kipeät juoksun jälkeen. Kolmantena ja neljäntenä päivänä matkalaiset tekivät pienen vaellusretken Jotunheimenin kansallispuistossa. Yhteensä 14 h tehokasta kävelyä kivikkoisella pohjalla mäkisessä maastossa rinkka selässä valmisti puolestaan reidet kisaviikkojen haasteisiin. Loppuviikko täytyikin sitten herkistellä ja jännittää vatsalihaksia mutkaisilla ja vuoristoisilla teillä vuonoja kierrellen. Maisemat olivat ehdottomasti vierailemisen arvoisia!

Lauantaina suuntasimme Trondheimiin ja jo viidennellä yrityksellä löysimme majoituskoulullemme. Olimme silti ensimmäisiä. Opastuksissa norjalaisilla olisi selvästi petrattavaa, joten oli hyvä, että olimme jo paria päivää ennen omia startteja kisapaikkakunnalla. Sunnuntaina ohjelmassa oli MM-sprintti kaupungin keskustassa ja yleisökisat alkoivat maanantaina. Samalla moikattiin tuttuja Kaustisen suunnalta! Suunnistuksellinen anti oli parasta maanantaina ja tiistaina, jolloin kisoja käytiin hienoissa suo-/mäkimaastoissa Jervskogenissa. Keskiviikkona ohjelmassa oli sprintti, mikä on melko harvinainen matka rastiviikoilla, mutta sopu sijaa antoi kaupungin kujilla. Loppuviikolla kisat siirtyivät finaaleja varten Granåsenin hiihtokeskukseen, jossa oli vähän ryteikköisempää, mutta silti laadukkaat kilpailut tarjolla. Tunnelma varsinaisissa MM-kisoissa oli kohdallaan ja gps-seurannan kautta kilpailukeskuksessa pystyttiin seuraamaan kilpailuja intensiivisesti. Kotimatka oli pitkä Keski-Ruotsin ja Haaparannan kautta, mutta sitä helpotti teiden leventyminen ja suorentuminen Norjan pikkuteihin verrattuna. Ehdottomasti onnistunut reissu!

Ohessa kuvamateriaalia Norjan matkailusta kiinnostuneille:

Norjalaisten talojen katoilla on pehmeää juosta. Kunnon vesieristykset lienevät tarpeelliset.

Norjalaisten salainen ase on paljastettu! Ehkä jo ensi kesän Jukolassa VetU:n seurateltalla nähdään ihmelaite, joka suoltaa aivojen viilennysjuomaa. Kupillisen jälkeen pysyy kovemmallakin hermoilijalla suunnistus lapasessa.

Jyri kävi Oslossa pokkaamassa Nobelin rauhanpalkinnon - kun kerran paikalle osuttiin.

.Muikeat matkalaiset.

Maisemat kuin satukirjasta. Turkoosi Gjende-järvi 400 m alempana.

Tässäpä oiva telttapaikka - kunhan muistaa aamulla tarpeilleen lähtiessä kääntyä teltan suulta oikeaan suuntaan...

"Tuoltako se reitti menee?" Kohti Besseggenin harjannetta.

Risteilijä kääntymässä Geiranger-vuonossa. Ahdasta näytti olevan.

Sama paatti "vähän" ylempää.

Trollstigen. Jyri ajoi ja allekirjoittanut istui kirjaimellisesti pelkääjän paikalla. Kuvassa näkyvät hyttysenpaskat ovat autoja. Siis yläkuvassa.

Norjan kannattajia kisaparkissa. Määä--äää kans.

Sinivalkoista juhlaa Trondheimin torilla.

Matkalla MM-kisoihin

Vetelin Urheilijoiden kesä on ollut onnistunut ja eräänä sen kruununa, niin sanottuna pisteenä iin päällä, strösselinä kakussa tai kermana kahvissa, voitaneen pitää kahta kisalippua Norjan Trondheimissa vajaan parin viikon päästä alkaviin suunnistuksen MM-kisoihin. Köyhäjoen Sanomiin kesäharjoittelijaksi pestautunut Myllymäen Miikka jututti vanhempaa veljeään Teroa ennen kauden päätavoitetta. Samaan aikaan toinen veljensä, suunnistusjaoston puheenjohtaja Jyri, seilasi jo itämeren rehevöityneillä mutta ah niin kirkkailla aalloilla kohti Ruotsin maaperää.


Miikka: Eikö se ollut aika kova juttu, että kaksi vetulaista sai liput kisakoneeseen - kuinka oikein onnistuitte siinä?
Tero: ”Onhan se. Tämähän on jokaisen urheilijan unelma! Tällaisia tilaisuuksia ei satu urheilijan uran kohdalle monta. Jo tuossa kevättalvella guuglasimme Jyrin kanssa järjestäjien kisasivuja ja huomasimme, että ilmoittautuminen olikin yllättävän helppoa. Päätimme panna heti toimeksi – laukoa, kun paikka annettiin – ja ilmoittaa itsemme kisoihin. Jyri ruksi yleisökisaviikon H35-sarjan ja minä H21-pitkän. Lähetä-nappulan painamisen jälkeen tuli autuas fiilis. Kaikki se hikoilu ja vuosien työ saa ikään kuin tässä kruununsa.”

Miikka: Mitenkäs niiden näyttöjen laita oli? Hyvät näytöthän kuuluu antaa ennen kisoja, että saa valmennusjohdon vakuutettua.
Tero: ”Siinä meinasi olla minulla tosiaan tekemistä. Jyrihän varmisti paikkansa jo talvella kiertämällä kaikki mahdolliset ja mahdottomat hiihtosuunnistuskisat. Määrä tavallaan korvasi laadun Jyrin näyttöjen osalta. Itselläni oli keväällä jalkavaivoja ja sitkeää flunssaa – luulin jo, että näyttöni eivät riitä. Itse itseäni valmentaen kuitenkin annoin itselleni vielä mahdollisuuden näyttää. Jukolassa oli jo vähän meininkiä, mutta ei kuitenkaan. Viimeinen tärkeä näyttöpaikka oli Kaustisen festarikansalliset. Ajattelin, että nyt isken tosissani! Ja vaikka tein yhden pahan pummin, niin kisan jälkeen tulostaulua katsellessani jouduin melkein pyyhkimään ilon kyyneleitä silmäkulmistani, jäihän Vetelin nopein maanviljelijä Tyynelän Kari ja Tampereen innokkain maastorullahiihtäjä Lassilan Juha taakseni. Se oli siinä!”

Liikuttunut Miikka: Upealta kuulostaa. Mutta mitenkäs olette valmistautuneet näihin arvokilpailuihin?
Epäilevän itsevarma Tero: ”Niin hyvin kuin mahdollista. Hikipisaroita ei tosiaan ole säästelty. Siinä tietenkin nämä Suomen helteet ovat paljon auttaneet. Nyt on sitten edessä enää tämä kaikista tärkein vaihe eli huippukunnon esiin saaminen. Siinä olen vakoillut paljon näitä isojen poikien nettisivuja. Siis niitä, joissa huiput kertovat harjoitteistaan. Olen päätynyt siihen, että käytän niin sanottua kumuloituvan rasituksen kaava (KRK). Siinä rasitusta lisätään asteittain, kunnes ollaan aivan puhki. Vedän huomenna lauantaina Alavetelissä keskimatkan, sunnuntaina Sievissä pitkän matkan ja heti perään keskiviikkona Kannuksessa erikoispitkät. Niillä haen kunnon ei vain super- vaan peräti hyperkompensaturoitumista. Jos tuosta rääkistä toivun, olen rautaisessa kunnossa Norjassa! Jyrillä on käytössä sama kaava, mutta vanhempana hän tarvitsee vielä vähän enemmän irrottavia kisoja alle, jotta vauhti löytyy. Siksi hän juoksee alle Ruotsin rastiviikon eli O-ringenin Örebrossa. Sitten Norjan puolella käydään vielä ennen kisoja vähän vaeltamassa, ettei ajauduta ns. ylikuntoon. ”

Miikka: Ja vielä lopuksi, mitä tavoitteita olette asettaneet luihuille hartioillenne?
Tero: ”No hyväksytyt suoritukset tietenkin. Pyrimme siis tarkistamaan koodit jokaisella rastilla, ettei vain mene kisaviikko pilalle heti kättelyssä. Toinen iso juttu tulee olemaan Norjan nähtävyydet. Erityisen innolla odotan vuonoalueita. Kolmas tärkeä tavoite on jaksaa kannustaa myös muuta joukkuetta menestykseen. Suomihan on tottunut menestymään ja nyt kun kisat ovat pohjoismaissa ollaan tavallaan kotikentällä. Eli äänijänteet on pidettävä kunnossa – on varottava vilustumista ennen kisoja, vaikka sattuisi satamaan. Pitänee ehkä hankkia semmoinen värikäs norjalaisvillapaita jostain turistikaupasta.”

Miikka: Haluatko lähettää vielä jotain terveisiä Sanomien lukijoille ennen reissua?
Tero: ”Pysykäähän kuulolla. Jos pääsemme netin ääreen jossain kalastajakylässä, niin lähetämme varmasti lukijoille reissuterveiset! Ja käykäähän poimimassa mansikoita pakkaseen. Sesonki alkaa olla jo kohta ohi tältä kesältä.”

Toimitus vaikenee. Mutta vain hetkeksi.

Mielen ja ruumiin kulttuuria

Suomen kesä on kesäjuhlien luvattua aikaa. Lähes jokaisella paikkakunnalla on omat eukonkannon, äijänkärräyksen, saappaanheiton, veivinheiton, kankikävelyn, suopotkupallon tai saunomisen SM-kisansa. Viime viikolla oli kaustislaisten vuoro tarjota parastaan kesävierailleen, kun perinteiset kansanmusiikkijuhlat soitethin ja laulethin Villen pipon alla.

Veteliläiset ovat huomanneet, että kaustislaiset tarvitsevat kannustusta omissa juhlissaan ja ryhtyneet tsemppaamaan naapurikuntalaisiaan kuin aikoinaan kymppiuutisten loppukevennykseen päätyneessä "veljellisessä" kuntien välisessä pyöräilymaaottelussa järjestämällä omat Vestifaalinsa. Mikäs siinä, pysyypähän mieli virkeänä.

Mielen virkeyttä ja ruumiin kuntoa testattiin myös Festarikansallisissa Teerikankaalla torstai-iltana. Kaustislaiset järjestivät erinomaiset keskimatkan kilpailut - keli suosi, maasto oli monipuolista ja radat testasivat suunnistukset eri osa-alueita. Vaikka viikko oli kulttuurin juhlaa, suunnistajille ei tarjottu perinteistä keskipohjalaista "smålkuperad kulturterrängeniä" vaan Teerisen perukoilta ja Jylhän tien takaa löytyi pienipiirteistä ja vauhdikkaasti juostavaa maastoa.

Miesten sarjassa nähtiin tasokas kisa, jossa myös vetulaiset olivat runsaslukuisena paikalla. Kärkikolmikoksi muodostui Isokoski, Ylikangas ja nuorempi Lassila, joten Ari-Pekka pääsi jälleen tuulettamaan palkintojenjakoon. Jukolan viestin yksi sankareista - siis Markus - puolestaan päätti kesäflunssan jäljiltä jättää tällä kertaa kisailut väliin, mutta tuulettaminen oli hänelläkin kuitenkin mielessä.

Tätä urheilussa niin harvoin (pois lukien A-P) toteuttamaan päästävää sisäisten riemuntunteiden ilmaisemista Markus sitten tulkitsi jääkiekkokypärä päässään täydellä festivaaliareenalla perjantai-iltana, kun festivaalien "pää"esiintyjä Äänipäät valottivat suomalaista sielunmaisemaa laulamalla uutukaisensa "MM-95". Se tuli selvästi sydämestä! Ja korjattiin siellä rennossa kesäillan juhlassa joku sitkeä kielioppivirhekin... ;)

Kesä jatkuu, kisailut jatkuu, treeni jatkuu ja blogi palaa jälleen asiaan - ja asiattomuuksiin - kun aika on kypsä.

Merimelonta on eri melontaa

Helsinkiin on vihdoin tullut kesä. Harjoittelua ei pidä laiminlyödä hellesäilläkään ja siksi suuntasin hyvässä seurassa Lauttasaareen, ja työnsimme paattimme vesille. Viisi tuntia myöhemmin Suvisaaristo oli kierretty tämän kautta ja iho oli palanut rakkuloille. Pari kuvaa todisteeksi.









Lukaise alta myös tuore juttu edesmenneestä Jukolan viestistä.

Kertaheitolla huippuseurojen joukkoon

"Suurin yllättäjä tässä vaiheessa on kyllä Vetelin Urheilijat", kuului Yle Urheilun televisiokommentaattorin, Ruotsin suunnistusliiton urheilutoiminnanjohtajan Pekka Nikulaisen kommentti Jukolan viestin kolmannen osuuden jälkeen. VetU:n Ari-Pekka Lassila oli juuri vaihtanut viestin neljänneltä osuudelta Tero Myllymäelle sijalla 12. Viestiä oli tähän mennessä viety yli 30 sateista kilometriä yön pimeydessä Hyvinkään Kytäjän kallioilla ja pusikoissa.

Pahaa teki pistää hakaneulalla reikä upouuteen paitaan.

Odottelin vaihtoalueen portilla muiden vetulaisten kanssa Ari-Pekkaa kommentoimaan suoritustaan, mutta kloppia ei vain kuulunut. Itse pelkäsin mielessäni rastileimoissa olevan ongelmia, mutta mitä vielä, Ari-Pekka oli vain vitsailemassa television haastattelussa. Samassa Tero leimasi jo ensimmäisellä väliaikarastilla sijalla 15. Kommentaattori Nikulaista puhututti huippusuosikkien Haldenin ja Kalevan Rastin lisäksi VetU. "Jos joukkueella on tavoitteena sadan joukkoon ja ovat nyt 2 sekuntia Deltan perässä ja takana on OK Linne, niin loistavasti on mennyt". Ja loistavastihan meillä oli mennyt, sitä ei käynyt kieltäminen.

Minut oli laitettu jälleen kerran aloitusosuudella, vaikka jo monena vuonna olin lähtölaukausta odottaessa mielessäni päättänyt, että en kestä tätä jännitystä ja tämä jääköön viimeiseksi kerraksi. Pääministeri Vanhasen täräyttämän lähtölaukauksen jälkeen pelkuruus hälveni ja mielessä oli vain taktikko Teron asettama osuustavoite - malta mielesi ja yritä vaihtoon sijalla 100-150. Aloitusosuudella viestin voi vain pilata ja nyt olin päättänyt jättää sen tekemättä.

Alun vaikeat hajontarastit löytyivät rauhassa pienin kaarroksin. Maha oli tyhjä, mutta pää täynnä Jukolan hurmosta ja tulevia rastivälejä. Ensimmäisessä väliajassa 2,7 km kohdalla leimasin sijalla 80. vajaat kaksi minuuttia kärjestä. Yö pimeni, sade yltyi ja rastipisteet kävivät vaikeammiksi.


Karttapala avuksi jutun tapahtumien ymmärtämiseen.

Vajaan neljän kilometrin kohdalla meidän porukkaan, jossa edelläni juoksivat Vehkalahti, Kristiansand ja Kalevan Rasti kakkosjoukkue, pölähti hätääntynyt Kalevan Rasti ykkösen aloittaja, Tsekin maajoukkuemies Jan Prochazka. Murtavalla englannilla mies aneli kakkosjoukkueen aloittajalta varmistusta sijainnistaan. Onnekseen hän oli matkalla samalle 9. rastille ja mies liittyi kiltisti letkan jatkeeksi. Leimasin 4,7 km:n väliaikarastilla Prohackan vetämässä letkassa sijalla 34. 2.11 kärkeä perässä. Vauhti oli sopivan kovaa ja käänsimme suunnan takaisin etelään.

Seuraavan mäen hajontarasteilla erosin letkasta omalle hajontarastilleni, vain huomatakseni sen virheeksi. Juoksin aivan rastin vierestä 200 metriä ohitse, kunnes tajusin tilanteen. Palatessani rastille letkan kärki juoksi vastaan ja rastille löytäessäni metsä oli pimeä ja hiljainen. Etenin seuraavan välin kiroillen ja kompuroiden 5,7 km:n väliaikaan, jossa sijoitus oli 66. Eroa kärkeen jo 4,50. Ahneelle kävi taas kalpaten.

Osuuden loppu sujui taas hyvin ja Sami Löfbacka pääsi aloittamaan hirmujuoksunsa sijalta 68 5.24 kärkeä jäljessä. Samin veto oli hyytävää seurattavaa väliaikapalvelussa ja televisiosta. Väliajoissa sijoitus nousi nousemistaan. Ensin 46., sitten 34. Vajaan kahdeksan kilometrin
kohdalla sija oli 25. ja vaihdossa 21., enää 4,58 kärkeä jäljessä. Vetulaiset ja moni muu hurrasi kurkku suorana kun Sami paineli maalisuoraa kohti vaihtopuomia, missä Ari-Pekka odotti vierellään monta maailmanmestaria ja maajoukkuemiestä. Osuus oli mennyt pienin virhein ja
pitkin askelein, kuten Samilta oli lupa odottaa.


Sami näytti kaikille syyn siihen, miksi uusiin paitoihin seurannimi painettiin isolla ja selkäpuolelle.

Televisiohaastattelun jälkeen Ari-Pekan selostusta juoksustaan oli mukavaa kuunnella. Harvoin veteliläissuunnistaja kertoo onnistuneensa Jukolassa täydellisesti ja nauttineensa hurjasta vauhdista. Alkumatkan Ari-Pekka oli juossut pitkälti yksin, mutta saavutti pian edellään menneen letkan ja nousi päättäväisesti kohti kärkeä. Osuuden puolessa välissä sijoitus oli jo 16. ja kilometri ennen vaihtoa peräti 11. ja Tero pääsi jatkamaan sijalta 12. Hintrekin lenkin voittaja oli saanut pistellä pää kolmantena jalkana kyytiä, jossa moni huippujoukkue hyytyi pummailemaan.


Vauhti oli niin kovaa, että siinä sumeni hetkeksi Ari-Pekankin karisma. 

Seuraavilla osuuksilla VetU:n onni kääntyi ja virheitä tuli roimasti. Tero piti hienosti pintansa vaihtaen sijalla 32., mutta valitteli huonoa virettä ja paria pahaa pummia. Sami Finnilä ja Miikka Myllymäki eivät jännitykseltään saaneet yöllä nukuttua ja vaikeat rastit rankaisivat
epävarmuudesta kovalla kädellä. Juha Lassilan vahva esitys ankkuriosuudella ei aivan riittänyt Vetelin nostamiseen sadan joukkoon ja tavoiteesta jäätiin 16 sijaa ja 19 minuuttia. Kytäjän maastoissa tämä oli kuitenkin vähän, ja jäihän Vaajakosken Terä omasta tavoitteestaan lähes saman minuuttimäärän, ja Delta, Vehkalahti, Linne ja Pyrintö noin
puoli tuntia.


Samia jännittää vitososuus.

Vaikka loppusijoituksessa tavoitteesta vähän jäätiin, toisen ja kolmannen osuuden huippusuoritukset nostivat VetU:n kertaheitolla kansallisen huippusuunnistuksen tietoisuuteen. Suorituksen pohjalta on helppo lähteä valmistautumaan ensi vuoden päätavoitteeseen, Vehkalahden Jukolan viestiin. Moni asia on jo aivan huipputasolla, mutta etenkin suunnistustaidossa on vielä paljon tekemistä. Seuraavan kerran kuulumisia suunnistajien tekemisistä voi lukea syyskuun lopulla kun SM-viestisuunnistus kisaillaan Espoon ja Kirkkonummen maastoissa.

(Juttu julkaistiin Perhonjokilaakso-lehdessä 24.6.2010)

Lue myös Matti Peltoniemen juttu Jukolan viestistä perhonjokilaaksolaisittain Kaustisen Pohjan Veikkojen sivuilta

Kuvia Kytäjältä

Samaan aikaan kun Juha, AP ja Markus rämpivät ja ryömivät Usmin Jukola-treenissä, jalkavaivainen Tero antoi filmin palaa. Alla muutama oiva kuva siitä, miten inhottavan näköistä yösuunnistuksen harjoitteleminen voi olla.