Matkalla MM-kisoihin

Vetelin Urheilijoiden kesä on ollut onnistunut ja eräänä sen kruununa, niin sanottuna pisteenä iin päällä, strösselinä kakussa tai kermana kahvissa, voitaneen pitää kahta kisalippua Norjan Trondheimissa vajaan parin viikon päästä alkaviin suunnistuksen MM-kisoihin. Köyhäjoen Sanomiin kesäharjoittelijaksi pestautunut Myllymäen Miikka jututti vanhempaa veljeään Teroa ennen kauden päätavoitetta. Samaan aikaan toinen veljensä, suunnistusjaoston puheenjohtaja Jyri, seilasi jo itämeren rehevöityneillä mutta ah niin kirkkailla aalloilla kohti Ruotsin maaperää.


Miikka: Eikö se ollut aika kova juttu, että kaksi vetulaista sai liput kisakoneeseen - kuinka oikein onnistuitte siinä?
Tero: ”Onhan se. Tämähän on jokaisen urheilijan unelma! Tällaisia tilaisuuksia ei satu urheilijan uran kohdalle monta. Jo tuossa kevättalvella guuglasimme Jyrin kanssa järjestäjien kisasivuja ja huomasimme, että ilmoittautuminen olikin yllättävän helppoa. Päätimme panna heti toimeksi – laukoa, kun paikka annettiin – ja ilmoittaa itsemme kisoihin. Jyri ruksi yleisökisaviikon H35-sarjan ja minä H21-pitkän. Lähetä-nappulan painamisen jälkeen tuli autuas fiilis. Kaikki se hikoilu ja vuosien työ saa ikään kuin tässä kruununsa.”

Miikka: Mitenkäs niiden näyttöjen laita oli? Hyvät näytöthän kuuluu antaa ennen kisoja, että saa valmennusjohdon vakuutettua.
Tero: ”Siinä meinasi olla minulla tosiaan tekemistä. Jyrihän varmisti paikkansa jo talvella kiertämällä kaikki mahdolliset ja mahdottomat hiihtosuunnistuskisat. Määrä tavallaan korvasi laadun Jyrin näyttöjen osalta. Itselläni oli keväällä jalkavaivoja ja sitkeää flunssaa – luulin jo, että näyttöni eivät riitä. Itse itseäni valmentaen kuitenkin annoin itselleni vielä mahdollisuuden näyttää. Jukolassa oli jo vähän meininkiä, mutta ei kuitenkaan. Viimeinen tärkeä näyttöpaikka oli Kaustisen festarikansalliset. Ajattelin, että nyt isken tosissani! Ja vaikka tein yhden pahan pummin, niin kisan jälkeen tulostaulua katsellessani jouduin melkein pyyhkimään ilon kyyneleitä silmäkulmistani, jäihän Vetelin nopein maanviljelijä Tyynelän Kari ja Tampereen innokkain maastorullahiihtäjä Lassilan Juha taakseni. Se oli siinä!”

Liikuttunut Miikka: Upealta kuulostaa. Mutta mitenkäs olette valmistautuneet näihin arvokilpailuihin?
Epäilevän itsevarma Tero: ”Niin hyvin kuin mahdollista. Hikipisaroita ei tosiaan ole säästelty. Siinä tietenkin nämä Suomen helteet ovat paljon auttaneet. Nyt on sitten edessä enää tämä kaikista tärkein vaihe eli huippukunnon esiin saaminen. Siinä olen vakoillut paljon näitä isojen poikien nettisivuja. Siis niitä, joissa huiput kertovat harjoitteistaan. Olen päätynyt siihen, että käytän niin sanottua kumuloituvan rasituksen kaava (KRK). Siinä rasitusta lisätään asteittain, kunnes ollaan aivan puhki. Vedän huomenna lauantaina Alavetelissä keskimatkan, sunnuntaina Sievissä pitkän matkan ja heti perään keskiviikkona Kannuksessa erikoispitkät. Niillä haen kunnon ei vain super- vaan peräti hyperkompensaturoitumista. Jos tuosta rääkistä toivun, olen rautaisessa kunnossa Norjassa! Jyrillä on käytössä sama kaava, mutta vanhempana hän tarvitsee vielä vähän enemmän irrottavia kisoja alle, jotta vauhti löytyy. Siksi hän juoksee alle Ruotsin rastiviikon eli O-ringenin Örebrossa. Sitten Norjan puolella käydään vielä ennen kisoja vähän vaeltamassa, ettei ajauduta ns. ylikuntoon. ”

Miikka: Ja vielä lopuksi, mitä tavoitteita olette asettaneet luihuille hartioillenne?
Tero: ”No hyväksytyt suoritukset tietenkin. Pyrimme siis tarkistamaan koodit jokaisella rastilla, ettei vain mene kisaviikko pilalle heti kättelyssä. Toinen iso juttu tulee olemaan Norjan nähtävyydet. Erityisen innolla odotan vuonoalueita. Kolmas tärkeä tavoite on jaksaa kannustaa myös muuta joukkuetta menestykseen. Suomihan on tottunut menestymään ja nyt kun kisat ovat pohjoismaissa ollaan tavallaan kotikentällä. Eli äänijänteet on pidettävä kunnossa – on varottava vilustumista ennen kisoja, vaikka sattuisi satamaan. Pitänee ehkä hankkia semmoinen värikäs norjalaisvillapaita jostain turistikaupasta.”

Miikka: Haluatko lähettää vielä jotain terveisiä Sanomien lukijoille ennen reissua?
Tero: ”Pysykäähän kuulolla. Jos pääsemme netin ääreen jossain kalastajakylässä, niin lähetämme varmasti lukijoille reissuterveiset! Ja käykäähän poimimassa mansikoita pakkaseen. Sesonki alkaa olla jo kohta ohi tältä kesältä.”

Toimitus vaikenee. Mutta vain hetkeksi.

Mielen ja ruumiin kulttuuria

Suomen kesä on kesäjuhlien luvattua aikaa. Lähes jokaisella paikkakunnalla on omat eukonkannon, äijänkärräyksen, saappaanheiton, veivinheiton, kankikävelyn, suopotkupallon tai saunomisen SM-kisansa. Viime viikolla oli kaustislaisten vuoro tarjota parastaan kesävierailleen, kun perinteiset kansanmusiikkijuhlat soitethin ja laulethin Villen pipon alla.

Veteliläiset ovat huomanneet, että kaustislaiset tarvitsevat kannustusta omissa juhlissaan ja ryhtyneet tsemppaamaan naapurikuntalaisiaan kuin aikoinaan kymppiuutisten loppukevennykseen päätyneessä "veljellisessä" kuntien välisessä pyöräilymaaottelussa järjestämällä omat Vestifaalinsa. Mikäs siinä, pysyypähän mieli virkeänä.

Mielen virkeyttä ja ruumiin kuntoa testattiin myös Festarikansallisissa Teerikankaalla torstai-iltana. Kaustislaiset järjestivät erinomaiset keskimatkan kilpailut - keli suosi, maasto oli monipuolista ja radat testasivat suunnistukset eri osa-alueita. Vaikka viikko oli kulttuurin juhlaa, suunnistajille ei tarjottu perinteistä keskipohjalaista "smålkuperad kulturterrängeniä" vaan Teerisen perukoilta ja Jylhän tien takaa löytyi pienipiirteistä ja vauhdikkaasti juostavaa maastoa.

Miesten sarjassa nähtiin tasokas kisa, jossa myös vetulaiset olivat runsaslukuisena paikalla. Kärkikolmikoksi muodostui Isokoski, Ylikangas ja nuorempi Lassila, joten Ari-Pekka pääsi jälleen tuulettamaan palkintojenjakoon. Jukolan viestin yksi sankareista - siis Markus - puolestaan päätti kesäflunssan jäljiltä jättää tällä kertaa kisailut väliin, mutta tuulettaminen oli hänelläkin kuitenkin mielessä.

Tätä urheilussa niin harvoin (pois lukien A-P) toteuttamaan päästävää sisäisten riemuntunteiden ilmaisemista Markus sitten tulkitsi jääkiekkokypärä päässään täydellä festivaaliareenalla perjantai-iltana, kun festivaalien "pää"esiintyjä Äänipäät valottivat suomalaista sielunmaisemaa laulamalla uutukaisensa "MM-95". Se tuli selvästi sydämestä! Ja korjattiin siellä rennossa kesäillan juhlassa joku sitkeä kielioppivirhekin... ;)

Kesä jatkuu, kisailut jatkuu, treeni jatkuu ja blogi palaa jälleen asiaan - ja asiattomuuksiin - kun aika on kypsä.

Merimelonta on eri melontaa

Helsinkiin on vihdoin tullut kesä. Harjoittelua ei pidä laiminlyödä hellesäilläkään ja siksi suuntasin hyvässä seurassa Lauttasaareen, ja työnsimme paattimme vesille. Viisi tuntia myöhemmin Suvisaaristo oli kierretty tämän kautta ja iho oli palanut rakkuloille. Pari kuvaa todisteeksi.









Lukaise alta myös tuore juttu edesmenneestä Jukolan viestistä.

Kertaheitolla huippuseurojen joukkoon

"Suurin yllättäjä tässä vaiheessa on kyllä Vetelin Urheilijat", kuului Yle Urheilun televisiokommentaattorin, Ruotsin suunnistusliiton urheilutoiminnanjohtajan Pekka Nikulaisen kommentti Jukolan viestin kolmannen osuuden jälkeen. VetU:n Ari-Pekka Lassila oli juuri vaihtanut viestin neljänneltä osuudelta Tero Myllymäelle sijalla 12. Viestiä oli tähän mennessä viety yli 30 sateista kilometriä yön pimeydessä Hyvinkään Kytäjän kallioilla ja pusikoissa.

Pahaa teki pistää hakaneulalla reikä upouuteen paitaan.

Odottelin vaihtoalueen portilla muiden vetulaisten kanssa Ari-Pekkaa kommentoimaan suoritustaan, mutta kloppia ei vain kuulunut. Itse pelkäsin mielessäni rastileimoissa olevan ongelmia, mutta mitä vielä, Ari-Pekka oli vain vitsailemassa television haastattelussa. Samassa Tero leimasi jo ensimmäisellä väliaikarastilla sijalla 15. Kommentaattori Nikulaista puhututti huippusuosikkien Haldenin ja Kalevan Rastin lisäksi VetU. "Jos joukkueella on tavoitteena sadan joukkoon ja ovat nyt 2 sekuntia Deltan perässä ja takana on OK Linne, niin loistavasti on mennyt". Ja loistavastihan meillä oli mennyt, sitä ei käynyt kieltäminen.

Minut oli laitettu jälleen kerran aloitusosuudella, vaikka jo monena vuonna olin lähtölaukausta odottaessa mielessäni päättänyt, että en kestä tätä jännitystä ja tämä jääköön viimeiseksi kerraksi. Pääministeri Vanhasen täräyttämän lähtölaukauksen jälkeen pelkuruus hälveni ja mielessä oli vain taktikko Teron asettama osuustavoite - malta mielesi ja yritä vaihtoon sijalla 100-150. Aloitusosuudella viestin voi vain pilata ja nyt olin päättänyt jättää sen tekemättä.

Alun vaikeat hajontarastit löytyivät rauhassa pienin kaarroksin. Maha oli tyhjä, mutta pää täynnä Jukolan hurmosta ja tulevia rastivälejä. Ensimmäisessä väliajassa 2,7 km kohdalla leimasin sijalla 80. vajaat kaksi minuuttia kärjestä. Yö pimeni, sade yltyi ja rastipisteet kävivät vaikeammiksi.


Karttapala avuksi jutun tapahtumien ymmärtämiseen.

Vajaan neljän kilometrin kohdalla meidän porukkaan, jossa edelläni juoksivat Vehkalahti, Kristiansand ja Kalevan Rasti kakkosjoukkue, pölähti hätääntynyt Kalevan Rasti ykkösen aloittaja, Tsekin maajoukkuemies Jan Prochazka. Murtavalla englannilla mies aneli kakkosjoukkueen aloittajalta varmistusta sijainnistaan. Onnekseen hän oli matkalla samalle 9. rastille ja mies liittyi kiltisti letkan jatkeeksi. Leimasin 4,7 km:n väliaikarastilla Prohackan vetämässä letkassa sijalla 34. 2.11 kärkeä perässä. Vauhti oli sopivan kovaa ja käänsimme suunnan takaisin etelään.

Seuraavan mäen hajontarasteilla erosin letkasta omalle hajontarastilleni, vain huomatakseni sen virheeksi. Juoksin aivan rastin vierestä 200 metriä ohitse, kunnes tajusin tilanteen. Palatessani rastille letkan kärki juoksi vastaan ja rastille löytäessäni metsä oli pimeä ja hiljainen. Etenin seuraavan välin kiroillen ja kompuroiden 5,7 km:n väliaikaan, jossa sijoitus oli 66. Eroa kärkeen jo 4,50. Ahneelle kävi taas kalpaten.

Osuuden loppu sujui taas hyvin ja Sami Löfbacka pääsi aloittamaan hirmujuoksunsa sijalta 68 5.24 kärkeä jäljessä. Samin veto oli hyytävää seurattavaa väliaikapalvelussa ja televisiosta. Väliajoissa sijoitus nousi nousemistaan. Ensin 46., sitten 34. Vajaan kahdeksan kilometrin
kohdalla sija oli 25. ja vaihdossa 21., enää 4,58 kärkeä jäljessä. Vetulaiset ja moni muu hurrasi kurkku suorana kun Sami paineli maalisuoraa kohti vaihtopuomia, missä Ari-Pekka odotti vierellään monta maailmanmestaria ja maajoukkuemiestä. Osuus oli mennyt pienin virhein ja
pitkin askelein, kuten Samilta oli lupa odottaa.


Sami näytti kaikille syyn siihen, miksi uusiin paitoihin seurannimi painettiin isolla ja selkäpuolelle.

Televisiohaastattelun jälkeen Ari-Pekan selostusta juoksustaan oli mukavaa kuunnella. Harvoin veteliläissuunnistaja kertoo onnistuneensa Jukolassa täydellisesti ja nauttineensa hurjasta vauhdista. Alkumatkan Ari-Pekka oli juossut pitkälti yksin, mutta saavutti pian edellään menneen letkan ja nousi päättäväisesti kohti kärkeä. Osuuden puolessa välissä sijoitus oli jo 16. ja kilometri ennen vaihtoa peräti 11. ja Tero pääsi jatkamaan sijalta 12. Hintrekin lenkin voittaja oli saanut pistellä pää kolmantena jalkana kyytiä, jossa moni huippujoukkue hyytyi pummailemaan.


Vauhti oli niin kovaa, että siinä sumeni hetkeksi Ari-Pekankin karisma. 

Seuraavilla osuuksilla VetU:n onni kääntyi ja virheitä tuli roimasti. Tero piti hienosti pintansa vaihtaen sijalla 32., mutta valitteli huonoa virettä ja paria pahaa pummia. Sami Finnilä ja Miikka Myllymäki eivät jännitykseltään saaneet yöllä nukuttua ja vaikeat rastit rankaisivat
epävarmuudesta kovalla kädellä. Juha Lassilan vahva esitys ankkuriosuudella ei aivan riittänyt Vetelin nostamiseen sadan joukkoon ja tavoiteesta jäätiin 16 sijaa ja 19 minuuttia. Kytäjän maastoissa tämä oli kuitenkin vähän, ja jäihän Vaajakosken Terä omasta tavoitteestaan lähes saman minuuttimäärän, ja Delta, Vehkalahti, Linne ja Pyrintö noin
puoli tuntia.


Samia jännittää vitososuus.

Vaikka loppusijoituksessa tavoitteesta vähän jäätiin, toisen ja kolmannen osuuden huippusuoritukset nostivat VetU:n kertaheitolla kansallisen huippusuunnistuksen tietoisuuteen. Suorituksen pohjalta on helppo lähteä valmistautumaan ensi vuoden päätavoitteeseen, Vehkalahden Jukolan viestiin. Moni asia on jo aivan huipputasolla, mutta etenkin suunnistustaidossa on vielä paljon tekemistä. Seuraavan kerran kuulumisia suunnistajien tekemisistä voi lukea syyskuun lopulla kun SM-viestisuunnistus kisaillaan Espoon ja Kirkkonummen maastoissa.

(Juttu julkaistiin Perhonjokilaakso-lehdessä 24.6.2010)

Lue myös Matti Peltoniemen juttu Jukolan viestistä perhonjokilaaksolaisittain Kaustisen Pohjan Veikkojen sivuilta