Blogi vaihtanut uuteen paikkaan

Hei vaan! VetU:n blogi jatkaa tästä eteenpäin uudessa sijainnissa:
http://suunnistus.vetu.fi/

Myllymäen matka

Pitkästä aikaa ja erityisesti blogimme uskollisia lukijoita (jos heitä vielä joku on) muistaakseni olen etsinyt kynän käsiini sillä on treeniblogin päivityksen aika. Tammikuun maakuntaviestihiihdoista on tällä kertaa edetty maaliskuun alkuun ja hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkalle Joutsenoon. Käyn kirjoituksessani läpi kilpailuni kulun ja valotan siinä muutamia kisan aikana tulleita ajatuksiani. Samalla lajin vasta-alkajat tai ne, jotka saattaisivat vielä ennen tämän jutun lukemista kysyä, hiihdetäänkö hiihtosuunnistuskilpailuissa umpihangessa, saavat tuntumaa tähän hienoon urheilulajiin.

Verryttelyn aikana olo tuntui hyvältä ja kevyeltä, hiki tuli helposti, vaikka kilpailukeskuksessa oli kova tuuli. Kisapaikka oli visuaalisesti ehkä hienoin, jossa olen hiihtosuunnistuskilpailuissa ollut – kumpuilevia peltoja ja hiihtosuunnistusurastoa oli myös katsojien nähtävissä paljon kilpailukeskuksen alueella. Lisäksi väkeä helli pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Tällaiseen kisaan oli hienoa startata!

Lähdössä kartan saa laittaa minuutin ennen lähtöpiippausta karttatelineeseen, josta se on mukavasti luettavissa rinnan edessä kilpailun aikana eikä käsiä tarvita kartan kuljettamiseen. Käsillä onkin oma tehtävänsä armottoman tasatyöntämisen ja luisteluhiihdon vauhdikkaan toteuttamisen kanssa. Ensimmäisen minuutin aikana katson rataa läpi ja teen reitinvalintoja rastiväleille mahdollisimman pitkälle. Edessä on reilut kymmenen kilometriä valintoja ja kartan vaihto kertaalleen.

piip-piip-piip-piip-PIIP!

Ja sitten mennään. Ykkösen peltotöyssyn kierrän vasemmalta. Ihan hyvin liikkeelle, mutta leimauksessa kestää hetken. Kakkoselle oikea valinta ei houkuttele mutkaisten reittien vuoksi ja päätän laskea nopeasti takaisin pellolle ja ottaa vasemman reitinvalinnan. Pellolla lipsahdan väärälle uralle ja joudun kääntämään sukset ja palaamaan vähän matkaa takaisin oikealle reitille. Virhe vie ehkä 20 sekuntia. Nyt pitää olla skarppina koko ajan, urasto on sen verran tiheää! Heti kakkoselle on pitkä ja raskas ylämäki. Säästelen vähän, etten aja itseäni heti kisan alussa täysin hapoille. Kolmoselle lyhyt väli, risteykset tulevat todella nopeasti. Sitten muutama selvempi väli ja tuntuu, että kisa on lähtenyt mukavasti käyntiin.

Kutoselta seiskalle tullaan vauhdikasta ja jäistä metsäautotieränniä alaspäin. Joudun vähän auraamaan ylhäällä, kun en tiedä mitä alhaalla on edessä ja tiedostan pahan kaatumisen riskin, kun vauhti lähtee kiihtymään. Lasku menee ilman ongelmia ja olen pian jo takaisin kilpailukeskuksessa. Kasia lähestyessä en saa ihan selvää urista ja olen vähän epävarma, kun samalla alueella on maaliin tulijoita ja lähtijöitä ja meillä yleisellä sarjalla kartanvaihto. Tuuli meinaa tarrata karttatelineeseen ja hiihdon kanssa joutuu todella taistelemaan. Siitä leimat ja alamäkeä vauhdilla ämpärille, josta nappaan uuden kartan. Kartta nopeasti telineeseen ja uudelle lenkille.

Toisen lenkin kartta reittien kera.

Myös toisella lenkillä ykkönen on lähellä, sinne on helppo mennä. Kakkoselle tarjotaan reitinvalintaa ja päätän ensin ottaa vasemmalta kiertävän leveän luistelubaanan, joka näyttää tarjoavan melko sujuvan kaarron rastille. Ykköseltä lähtiessä lasku pellolle on todella vauhdikas ja olen tyytyväinen pysyessäni pystyssä. Huh! Suuntaan kohti valintaani, mutta sitten tajuan, että joutuisin hiihtämään saman jäisen rännin ylös, jonka olin eka lenkillä laskenut alaspäin. Siellä on varmasti sarjani vastaantulijoita, joten se ei ole sittenkään hyvä valinta. Käännyn ympäri ja lähden haastamaan nousun eka lenkiltä tuttua oikeaa reittiä. Ylimääräistä aikaa tuhraantuu tässä ehkä 20-25 sekuntia, mutta tiedän että alkuperäinen suunnitelma olisi vienyt vielä enemmän. Nousussa olen todella väsynyt ja syke tuntuu hakkaavan aika lähellä maksimia, mutta silti tuntuu että vauhti on parempaa kuin ensimmäisellä kerralla samassa paikassa. Kolmosella tulee virhe, kun odotan rastia risteyksen jälkeen nopeammin ja kun sitä ei näy, käännyn takaisin. Risteykseen palatessa totean, että minun on pakko olla oikealla uralla. Tämä harmittaa! Ja taas menee parikymmentä sekuntia ylimääräistä. Muut rastit sujuvat ilman isompia ongelmia ja seiskalta lähdetään vielä loppulenkille.

Kasille on pitempi väli. Onko tässä nyt joku kompa? Ennen kisaa ajattelin, että tällä suppa-alueella ovat varmaankin ratkaisun paikat. Nyt ei kärsi hiihtää itseään vahingossakaan 50 m syvän montun pohjalle, jos ei ole pakko. Suora valinta näyttää silti parhaalta, mutta voiko tämä olla näin selvä? Onko tässä jotakin mitä en tajua, joku ratamestarin erikoinen? Jatkan suoraaan, mutta ajatukseni ovat vähän herpaantuneet enkä tajua hivenen lyhyempää katkouraa rastille vaan jatkan pienelle lammelle asti. Siitäkin risteyksestä menen vähän ohi ja menetän ehkä 20 sekuntia taas. Rastille on todella jyrkkä ja raastava nousu supan pohjalta. Hiihto kulkee yllättävän kepeästi vielä!

Analyyttisenä kaverina kasilta lähtiessä mieleen juolahtaa, että tässä ratamestari haluaa kisan ratkaista. Ensin kaverit hapoille mäessä ja sitten todella vaativaa urasyherikköä! Otan maltilla. En halua pummata tässä, enkä pummaakaan. Ysiltä lähtiessä mennään loivaa alamäkeä ja risteykset tulevat todella nopeasti vastaan. Ehdin juuri ja juuri aina ajoissa katsoa kartalta oikeat valinnat, kun vauhti kiihtyy. ”Tästä vasen, nyt hetki leveää ja siitä heti vasen, jatka vasemmalle ja siitä oikea, tulet leveälle, sitä alas ja t-risteyksestä vasen ja seuraavasta oikea jne.” Tämä pätkä on parasta hiihtosuunnistusta, johon olen kyennyt viimeisen viidentoista vuoden aikana lajia harrastellessani. Yhdelletoista on vielä sykkyrää tarjolla ja siinä olen vähän epävarma. Löydän kuitenkin rastin ilman suurempaa ajanhukkaa, mutta kierrän viimeiselle vahingossa hieman pidemmän kautta. Nopea leimaus ja lyhyt loppukiri. Maali tulee yllättävän nopeasti vastaan. Joko se on ohi? Olen ollut intensiivisesti keskittynyt suunnistamaan, joten matka tuntuu aika lyhyeltä.

Maalissa menen kakkoseksi. Minun jälkeen matkaan on toki lähdössä vielä kaikkein kovimmat menijät. Olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka ihan nappisuoritus se ei ollutkaan. Rata oli nopeatempoinen ja tekninen, hiihto oli kokonaisuutena ehkä parasta, mihin koskaan olen hiihtosuunnistuksissa kyennyt, ja ajatukset pysyivät suunnistuksessa aika hyvin. Viime aikojen hyvät tuntemukset harjoituksissa realisoituvat onnistuneena kilpailusuorituksena. Lopputuloksena on 19. sija, 5.06 kärjestä jääneenä. Se on paras SM-kisasijoitukseni ja myös aikaero kärkeen on pienin, mihin olen pystynyt. Toki sijoituksen nostamista auttaa se, että hiihtosuunnistus lajina on viime vuosina kärsinyt kilpailijamäärän vähenemisestä, sillä takavuosina SM-keskimatkalle saattoi startata 120 lähtijää, nyt vain 44. Suomen kärki on kuitenkin edelleen maailman kärki tässä lajissa, joten siihen on hyvä omaa vauhtiaan verrata. Hiihtosuunnistus on hieno laji, kun puitteet ovat kunnossa eli lunta riittää, maasto on lajiin soveltuva eikä pakkasta ole yli kahtakymmentä. Joutsenossa oli kaikki kohdallaan! Kisan jälkeen käyn verryttelylenkillä läheisen Myllymäen laskettelurinteen hiihtoladuilla. Ja pysähdyn hetkeksi huipulla.

Kotimatkalla saan tekstiviestin seuran kaikkien aikojen hiihtosuunnistajalta ja takavuosien arvokilpailumenestyjältä Markukselta, joka muistelee vähän menneitäkin pilke silmäkulmassa:

"Hurraa! Hyvin vedetty! Voitit Ruslan Gritsanin joka taannoin vei mm-kullan 2 sekunnilla. Lämmittää erityisesti!!””

Tero

Täältä tulokset
Täältä kärkimiesten reitit gps-seurantana (valitse from start-vasemmalta, niin saat kaikki starttaamaan yhtä aikaa)
Täältä oma reittini
Täältä muutama järjestäjien kuva kilpailupaikalta

Phuketista Pyhäjärvelle

Loppiaisena 6. tammikuuta hiihdettiin Pyhäjärven Pyhävuorella perinteinen Keski-Pohjanmaan Maakuntaviesti. VetU:n suunnistajista peräti kolme oli nimetty vaativalle 10 kilometrin ankkuriosuudelle. Tero Kaustisen kakkosjoukkueeseen, Ari-Pekka Vetelin ykkösjoukkueeseen ja Sami F Vetelin kakkostiimiin. Valitettavasti Vetelin kakkosjoukkue joutui jättäytymään pois kisasta aivan kalkkiviivoilla sairastumisten vuoksi ja niinpä me kisasimme Pyhävuoren haastavilla laduilla kahden miehen voimin.

Allekirjoittaneen valmistautumista kohti Maakuntaviestiä ei voi aivan perinteiseksi kutsua. Blogin edellinen päivitys antaa osviittaa asiasta. Vietin siis vajaat neljä kuukautta ennen viestiä kaakkoisessa Aasiassa, pääasiassa Thaimaan Phuketissa, mutta myös esim. Singaporessa, Hongkongissa ja Bangkokissa kävin. Missään näistä paikoista hiihtäminen ei ollut päällimmäisenä ihmisten, tai minunkaan, mielessä ja harjoittelu koostuikin pitkälti kuumassa hölkkäilystä ja rannalla löhöilystä. Mietin silloin, että ehkä hiihtoputki turismista toimeentulonsa saavaan Phukettiin voisi olla kannattava sijoitus, paikka kun aivan kuhisee skandinaaveja. Meinattiinhan putki Veteliinkin tehdä, samanlaiset kannattavuuskartoitukset Phuketiin.

Palasin maailmalta Suomeen viikko ennen loppiaista ja kuulin kunniasta hiihtää Vetelin ankkurina. Hieno juttu, että pääsin hiihtämään, mutta jo etukäteen oli arvailtavissa, ettei kilpailullista mielihyvää mennä Pyhävuorelta hakemaan. Olen kuitenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että Maakuntaviesti tulisi nähdä enemmän kansaa liikuttavana urheilutapahtumana, johon voi osallistua yli lajirajojen, voisi verrata Jukolaan, kuin varsinaisina hiihtokilpailuina - ja liikkumaan olin täysin valmis lähtemään. Keski-Pohjanmaalla on, ja toivottavasti myös tulee olemaan, poikkeuksellisen paljon hyviä hiihtäjiä. Tosiasia kuitenkin on, ettei alueelta saada koottua viittäkymmentä joukkueellista huippuhiihtäjiä. Jos Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti halutaan säilyttää ”suurimpana ja mahtavimpana”, tulee tehdä tilaa kevyemmälle kilpailumielelle.

Kilvanhiihdon ei välttämättä tarvitse olla vakavaa, joten mukaan vaan. Kontrasti olosuhteissa Kaakkois-Aasian trooppisuuden ja Suomen talvisen talven välillä on huomattavissa ja vaatii totuttautumista. Eniten huolestutti viestiä edeltäneiden päivien kova pakkanen. Kuivan ja kylmän ilman raskas hengittäminen kuuman ja kostean meri-ilman jälkeen ei varmasti sujuisi eikä olisi oikein terveellistäkään. Onneksi ei käynyt niin, että kisapäivänä pakkasta olisi ollut se 19 makkaragrillin kupeessa. No oli se 12-13 astettakin ihan tarpeeksi.
Verryttelyssä hiljaa hiihdellessä ja paksut vaatteet päällä meno tuntui ihan mukavalta. Viesti kului ja pian piti mennä Teron kanssa vaihtokarsinaan odottelemaan 7. osuuden eli naisten saapumista vaihtoon. Vetelin edellisten osuuksien hyvät hiihdot ja etenkin Kuisma Taipaleen osuusvoitto 4. osuudella takasivat sen, että sain etumatkaa noin kierroksen verran Teroon verrattuna. Ohut hiihtopuku päällä ja hieman kovempaa Pyhävuoreen sivakoidessa muistui hyvin mieleen millainen syksy on takana. Peltoaukealla puhaltaneen hyisen viiman syleily oli hieman erilainen kuin Andaman meren leppoinen tuulahdus. Tuli kylmä ja keuhkot anelivat hengittämään varovasti. Vauhti ei ollut kummoista ja usein sai luovuttaa nopeimman kaistan rivakammille. Osuudesta ei, kuten ennakoitua, tullut mitään henkilökohtaista urheilujuhlaa, mutta Teron kanssa molemmat suoritimme osuutemme hyväksyttävästi ja kurotuksemme maaliviivalla sinetöivät loppuajat joukkueillemme. Se kuitenkin opittiin, että molempien kolmen hiihtolenkin valmistautumistaktiikka ei ollut aivan riittävä kilpailukykyisiin suorituksiin. Kiitos yleisölle kannustuksesta. Maaliin tullessa kuuluttaja ja yleisö huomioivat A-sarjan peränpitäjän maaliintulon raikuvin aplodein, ja sekös mieltä lämmitti.

Viestin jälkeen nyt tammikuussa paluu suomalaiseen arkeen on onnistunut ja treenit sujuneet osittain hyvän talven ansioista monipuolisesti ja hyvin. Alla vielä pari kuvaa maakuntaviestistä, jotka nappasi Antti Pesola.

AP

Sawatdii khrap!

Blogin päivitys jatkuu nyt kansainvälisenä. Tällä kertaa terveiset tulevat Aasiasta, Thaimaan Phuketista. Yksi VetU:n suunnistuspesueen kasvateista otti täksi syksyksi irtioton Suomen pimeydestä ja nauttii lämpimistä treeniolosuhteissa Kaakkois-Aasian trooppisen ilmaston syleilyssä. Kelan silmissä matka on tulkittava vaihto-opiskeluksi ulkomailla, eli keleistä nauttimisen lisäksi suoritan myös opintoja Suomessa käynnissä olevaan tutkintooni. Olen viettänyt täällä nyt noin kuusi viikkoa ja matka on ollut hieno. Seuraavassa hieman kuulumisia täältä matkan aikana otettuihin kuviin nojautuen.

Arkipäivien aikataulu muodostuu pitkälti yliopistolla pidettävien luentojen kehystämänä. Aamupäivän luennot pidetään klo 09:00-12:00 ja iltapäivän 13:30-16:30. Usein on päiviä jolloin on vain joko aamupäivä- tai iltapäivä vuoro. Koulumme kursseilla on käytäntö 80%:n läsnäolopakosta, joten kyllä koulullakin aikaa kuluu. Vielä en ole ollut poissa yhdeltäkään luennolta, hyvässä tahdissa siis mennään. Opetus tapahtuu englanniksi, jonka aasialaista murretta saattaa joskus olla haastavaa ymmärtää, mutta mitään kielimuurin aiheuttamia vaikeuksia ei kuitenkaan tule.

Kelit ovat nyt lokakuun ajan olleet ja edelleenkin ovat sateiset. Sateet tulevat yleensä voimakkaissa kuuroissa. Viime öinä kuurot ovat kai olleet voimakkaimmat vuosikausiin, mutta tulvaa ei sentään ole ollut. Ilma on lämmintä ja kosteaa, joten lenkiltä tullessa on kuin suihkussa käynyt. Pitkä, vaalea ja hassusti pukeutunut lenkkeilijä herättää kummastusta ja hilpeyttä paikallisessa väestössä. Tervehdyksiä ja kannustushuutoja (tai sellaisiksi ainakin olen thain kieliset lausahdukset ymmärtänyt) riittää. Usein alun hiljainen tuijotus vaihtuu juoksijan eteenpäin saattavaksi naurunremakaksi, kun porukan rohkein heittää kommenttia.

Suurien teiden varsilla kulkeminen on riskialtista tai vähintäänkin epämukavaa vilkkaan liikenteen vuoksi. Thaimaassa lähes kaikilla on skootteri ja itsekin olen sellaisen vuokrattuani käteväksi kulkupeliksi todennut. Tästä syystä olen vetäytynyt lenkkeilemään rauhallisimmille alueille. Varsinaisia lenkkipolkuja vaikuttaa olevan vaikea löytää, thaimaalaisten harrastuksiin kun ei kuulu päätön samoaminen metsissä. Polut tulisi tehdä itse, mutta aluskasvillisuus on rehevää ja kasvustossa saattaa lymyillä luontokappaleita, joiden kohtaaminen on epätoivottavaa. Suurimmaksi osaksi lenkit ovat kulkeneet teillä, mutta suunnistajan mieli tekevi metsään ja olen tehnyt pieniä tutkimusretkiä metsän puolelle. Tutkimuksissa on selvinnyt, että suunnistaminen täällä metsäolosuhteissa olisi jokseenkin mahdotonta, tai ainakin kartasta tulisi hyvin vihreä ja kilometrivauhdeista hitaat.

Osittain olosuhteiden ohjaamana harjoittelu muodostuu hyvin juoksupainotteiseksi. Palautuminen tuntuu olevan täällä hitaampaa kuin normaalisti. Syynä lienee lämmin ilma, toisaalta lenkin aikana ja sen jälkeenkin. Palauttavaksi voisi tehdä muuta, mutta pyöräily tai esimerkiksi rullahiihto isoilla teillä liikenteen seassa vaatisi rohkeutta. Arkipyöräilyä täällä ei harrasteta, mutta jonkin verran on näkynyt maastopyöräilijöitä, jotka vetää off roadia.

No tässä näin lyhyesti siitä, mitä VetU:n Aasian osastolle kuuluu. Tämä alkava lauantai näyttäytyy sateisten päivien jälkeen hyvin kirkkaana, joten taidan lähteä katsomaan rantalentopalloturnausta Karon beachille. Alla vielä kuvia.

Yliopistomme kampuksella otetussa kuvassa esiintyy allekirjoittanut (toinen oikealta) ja muita suomalaisia samaan vaihto-ohjelmaan osallistuvia. Kuten teräväkatseisimmat ehkä jo huomasivatkin, on asustuksemme melko yhtenevä, kuin jukolajoukkueella konsanaan. Koulumme säännöissä on maininta siitä, että luennoilla on käytettävä virallisia koulupukuja. Kerrassaan tyylikästä, eikä tarvitse miettiä, mitä laittaa päälle.

Näissä poluilla kelpaa lenkkeillä. Usein suosimani reitti kulkee korialla paikalla golfkentän laitaa. Joulua kohden mentäessä turistien, ja siis myös golffareiden määrä tällä kentällä varmasti lisääntyy, joten täytyy olla tarkkana, ettei saa kuulasta päähänsä. Osa tähän mennessä näkemistäni lyöntisuorituksista on herättänyt pelonsekaisia tunteita lenkkeilijässä.

Tuntuu, ettei Thaimaassa ole koskaan hiljaista. Liikenne on vilkasta läpi päivän ja iltaisin liikenteen rauhoituttua on eläinten vuoro pitää elämää yllä. Aina jokin luontokappale kurnuttaa, sirkuttaa, haukkuu, kotkottaa tai kiekuu. Tämä kuva on toiselta suosimaltani baanalta, jossa saattaa etenkin päiväsaikaan liikkuessa kuulla hetken hiljaisuutta. Tämä on kapea asvaltoitu tie, joka kiertää Phuketin suurimman järven ympäri ja matkaa yhdelle järven kierrolle kertyy noin 7km.

Kuvassa pato, sen päällä kulkeva tie ja osa padon patoamaa järveä. Thaimaalaiset eivät turhia hyppää, mutta täällä on jopa mahdollista tavata muita lenkkeilijöitä.

Vaihtelua juoksuun voi hakea kuntosalilta. Phuketista löytyy toki hienoa saleja turisteille etenkin rantakohteista, mutta käytän tätä lähellä olevaa. Paikallinen kuntosali on ala-asteen yhteydessä. Löytyy juoksumatot ym. Kertakäynti maksaa 10 bahtia eli 0,25euroa.

Koiria on Thaimaassa paljon. Suurin osa on ainakin puolittain kulkukoiria eli niillä on ehkä muutama paikka, josta ne säännöllisesti ruokaa saavat, mutta suurimmaksi osaksi koirien on kierrettävä ja etsittävä ruokansa. Thaikoirat eivät turhia stressaa. Ne saattavat rohkeasti nukkua aivan tien varressa tai jopa tiellä eli on oltava varovainen, ettei aja tai astu niiden päälle. Kuvassa yksi nauttii auringonlaskusta Kata beachin yllä.

Lisäys 21.11.2010: Laitan tähän vielä yhden lavastetun tilannekuvan lenkkeilijästä itsestään. Kuuma päivä ja lenkki trooppisten puiden varjossa loppusuoralla.

Toistaiseksi matka on siis mennyt hyvin, urheilullisessa mielessä katseet on ensi keväässä. Turistina katseet on Singaporessa käynnin jälkeen kohti Hong Kongia, jossa olisi mukava käydä täällä olon aikana. Suomessa taitaa kelit viilentyä ja pimentyä, täällä trendi lienee toisen suuntainen ;) Palataan!

terveisin A-P

Viestikausi päättyi Halikkoviestiin

Viestisuunnistuskausi päättyi Vetelin Urheilijoiden osalta Halikkoviestiin Salon Kokkilassa lauantaina 23.10. Kuvia ja tunnelmia voi katsoa kilpailun kotisivuilta. Lopputulokset löytyvät taas täältä.

Parhaiten kisatunnelmaan pääset kuitenkin katsomalla seuraavan videon.

Halikkoviesti 2010 from VetU suunnistusjaosto on Vimeo.

Tämän kauden viimeinen näyttöpaikka on Raatojuoksu Sipoossa marraskuun 6. päivä. Ainakin etelän miehet lähtevät ovat mukana.

Syksyn SM-reportaasi

Edellisen plokipäivityksen jälkeen ovat lehdet kellastuneet ja moni jo maahankin tippunut. Syksyn merkit ovat selvät, ei vähiten siksi että suomenmestaruuskilpailuja on käyty harvase viikonloppu. Myös Vetelin suunnistajat ovat käyneet koettelemassa kuntoaan ja taitoaan eri puolilla Suomea vaihtelevalla onnella ja menestyksellä. Pärjäämisen suhteen ikämiesten ja -naisten kilpailut ovat olleet selvästi onnistuneempia samalla kun pääsarjalaiset ovat hankkineet aina arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten. Joskushan sen toki on alettava realisoitua myös onnistumisina, jottei harrastaminen jää sille "ikuinen lupaus" asteelle. Mutta suunnistus on hieno laji, totesi jo Silakan Timokin, joten elämysten vuoksi ja hyvässä porukassa tätä tekee mielellään, vaikkei kisojen jälkeen kaulassa metallia kiiluisikaan.

Tänään illalla käydään tämän syksyn viimeinen SM-koitos, kun yösuunnistuksen mitalit jaetaan Nousiaisten urheilukeskuksessa. Kaustisen ja Vetelin suunnalta kisoihin on matkalla linja-autolastillinen otsalamppupäisiä metsien miehiä ja naisia, jotka ovat innolla säntäämässä tähän allekirjoittaneen mielestä ehkä hienoimpaan suunnistuksen alalajiin. Eilen oli ohjelmassa H21-sarjan karsinnat, jossa meikäläisen tavoitteet A-finaalipaikasta kariutuivat akkuliivin pohjan pettämiseen jo alkumatkasta. Kaikkea voi näköjään sattua, ja eihän sitä kannon nokassa korjatessa mennyt sen arvokkaampaa kuin aikaa. Ja sitähän riittää. Samaan tämän syksyn epäonnen kategoriaan voitaneen lukea alkusyksystä useita satoja pyöräilykilometrejä Ukrainassa ja muualla itä-Euroopassa temponeen Markuksen kaatuminen SM-keskimatkalla pari viikkoa sitten sillä seurauksella, että isovarvas murtui ja rintakehääkin jomottaa edelleen. Seuraavan päivän SM-viesti, joka oli pitkin kesää Jukolan jälkeen ollut erityisesti Markuksen, Juhan, Ari-Pekan ja Teron mielessä siirrettiin sitä myötä "haaveet kaatuu" tai perinteiseen "ens kauella" -kategoriaan. Ens kauella.

Mutta on sitä menestystäkin tullut. Sami Löfbacka nappasi kolmivitosissa keskimatkalta hopiaa ja mitsku olisi tullut Jyväskylän pitkältä matkaltakin, jollei Sami ystävällisenä miehenä olisi auttanut eksynyttä ikäneitoa löytämään itsensä kartalta tämän kysyessä sijaintiaan kisan loppuvaiheessa. Myös Polson Anne ja Eskolinin Tatjana sekä Tyynelän Kari ja Patanan Tapio pärjäsivät samoissa kisoissa mitalin tai mitalipallin vieruspaikan arvoisesti. Tänään tuo punapaitaisten rynnistys saanee jatkoa. Reippain mielin siis pimeään metsään!

Jälkikirjoitus: Ikämiehet toivat yökisoista menestystä, kuten ennen kisaa uumoiltiin. Onnittelut Tapiolle H75-sarjan ylivoimaisesta suomenmestaruudesta! Sami jäi Jyväskylän kisojen tapaan taas harmilliset neljä sekuntia mitalista. Kymmenen parhaan joukkoon selviytyi sarjassaan myös Kari.

Tässäpä muutama kuva syksyn kisaturneelta:

Joskus sattuu ja tapahtuu. Nyt sattui.

Mestarismiehet vauhdissa. Guergiou, Kainu ja Novikov. Kuva: rastivarsat.

Markuksen aamupala. Viherpirtelö chilillä.

Iltaverryttely ennen SM-pitkän finaalipäivää. Samalla näytettiin kaverille, kuinka helppoa on eikä karsinta tunnu missään.

Hymy oli herkässä ennen SM-pitkän karsintaa. Tyylikkäitä poikia etten sanoisi.

Taas Norjasta, nyt Senjalla leirillä

Tjenare!
Tämä on jo toinen peräkkäinen Norjasta tehty päivitys blogiin! Jyrin ja Teron MM-kisojen jälkeen nyt vähän vaatimattomampaa. Allekirjoittanut on tekemässä yhdistettyä työ- ja treenileiriä Pohjois-Norjassa Senjan saarella, nyt jo kolmatta viikkoa. Asun Vesterfjellin kylässä saaren eteläosassa. Kelit ja olosuhteet ulkona tapahtuvaan reippailuun ovat kunnossa; maisemat siistit ja koko aika aurinkoista tätä ja viime sunnuntaita lukuun ottamatta. Sadetta ei ole kuitenkaan tullut yhtään pisaraa tai hiutaletta!

Lumisia huippuja, lamphaita ja lehmiä on joka puolella. Näistä keskipohjalaismaisemasta ovat tuttuja lähinnä lehmät, jotka nekin tosin ovat hieman vapaampia täällä – pari kertaa työnkuva on muuttunut karjapaimeneksi uteliaiden lehmien tutkiskellessa paikkoja.
Tähän lyhyeen päivitykseen laitan seuraavaksi muutamia kuvia tän päivän treenistä. Juoksimme/kävelimme isäni kanssa valloittaaksemme Skatvik- tunturin, jonka tarjoamia maisemia ja lenkkiolosuhteita paikalliset ovat suositelleet, ja joka on majoituspaikan ikkunasta näkyessään luokseen houkutellut. Sunnuntait on pyhitetty vapaa-ajalle, joten tänään oli tunturikeikan aika!


Lenkin alkutaipaleen noin 3 km sai taivaltaa pitkin suhteellisen tasaista latupohjaa muutama-asteisen meri-ilman herätellessä aamukankeita lenkkeilijöitä.

Tasaisuus ja latupohja on vaihtunut loivasti ylöspäin kohoavaksi rinteeksi, kuiviksi, rinteen notkoissa lymyileviksi soiksi ja entistäkin vaivaisemmaksi koivikoksi.

Nousu jyrkkenee ja soista rinnettä on noustu jo sen verran, että ympärillä olevat maisemat alkaa avartua. Peltojen ja talojen kuvaan värittämä kohta järven oikealla puolen on Vesterfjellin kylä. Tarkkasilmäiset voivat bongata kuvasta siniasuisen lenkkeilijän. Pehmeää alustaa ylämäkeen, huhuh! Sykkeet kuitenkin matalat ja kulkee, motionen bra!

Huipulla kulkee ja karusta maisemasta ovat kadonneet sitkeimmätkin koivut. Huipulla korkeutta taustalla näkyvästä merenpinnasta paikallisittain melko vaatimattomat 466 metriä.

Suomi-pipo päässä ja kotimaan edustamisen harjoittelua! :) Takana kampajyrkänne.

Alaspäin tullessa törmäsimme Suomessa tänä kesänä kovin vähissä olleisiiin hilloihin, joita me VetU:n suunnistajat muiden marjojen ohella pääsääntöisesti ravinnoksi syömme. Pian kuvaussession jälkeen tämäkin kuvassa esiintyvä komea yksilö päätyi ravinnoksi.

Hillojen syönnin jälkeen lenkki alkoikin jo olla takana juoksijat turvallisesti takaisin alhaalla. Teron ja Jyrin tapaamasta arkkitehtuurista hieman eteläisemässä Norjassa on havaittavissa vivahteita myös täällä.

Asukasluvultaan ja elinkeinorakenteeltaan Vetelin Pulkkista vastaavassa Festerfjellissä on oma latukoneensa ja valaistut latubaanat.

Ampumahiihto on Norjassa suosittua. Kaikki lätkät alhaalla tottakai, ei sakkoja.

Eletään jännittäviä aikoja syksyn ja suunnistuksen SM-kisojen tehdessä tuloaan. Tavoitteet pitää olla kovat, ja siksi allekirjoittanut lähtee kisoihin tavoittelemaan a-finaalipaikkaa ja sijoitusta listan puoliväliin. Blogissa nähdään kuinka käy, kuulemiin!

A-P