Blogi vaihtanut uuteen paikkaan

Hei vaan! VetU:n blogi jatkaa tästä eteenpäin uudessa sijainnissa:
http://suunnistus.vetu.fi/

Myllymäen matka

Pitkästä aikaa ja erityisesti blogimme uskollisia lukijoita (jos heitä vielä joku on) muistaakseni olen etsinyt kynän käsiini sillä on treeniblogin päivityksen aika. Tammikuun maakuntaviestihiihdoista on tällä kertaa edetty maaliskuun alkuun ja hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkalle Joutsenoon. Käyn kirjoituksessani läpi kilpailuni kulun ja valotan siinä muutamia kisan aikana tulleita ajatuksiani. Samalla lajin vasta-alkajat tai ne, jotka saattaisivat vielä ennen tämän jutun lukemista kysyä, hiihdetäänkö hiihtosuunnistuskilpailuissa umpihangessa, saavat tuntumaa tähän hienoon urheilulajiin.

Verryttelyn aikana olo tuntui hyvältä ja kevyeltä, hiki tuli helposti, vaikka kilpailukeskuksessa oli kova tuuli. Kisapaikka oli visuaalisesti ehkä hienoin, jossa olen hiihtosuunnistuskilpailuissa ollut – kumpuilevia peltoja ja hiihtosuunnistusurastoa oli myös katsojien nähtävissä paljon kilpailukeskuksen alueella. Lisäksi väkeä helli pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Tällaiseen kisaan oli hienoa startata!

Lähdössä kartan saa laittaa minuutin ennen lähtöpiippausta karttatelineeseen, josta se on mukavasti luettavissa rinnan edessä kilpailun aikana eikä käsiä tarvita kartan kuljettamiseen. Käsillä onkin oma tehtävänsä armottoman tasatyöntämisen ja luisteluhiihdon vauhdikkaan toteuttamisen kanssa. Ensimmäisen minuutin aikana katson rataa läpi ja teen reitinvalintoja rastiväleille mahdollisimman pitkälle. Edessä on reilut kymmenen kilometriä valintoja ja kartan vaihto kertaalleen.

piip-piip-piip-piip-PIIP!

Ja sitten mennään. Ykkösen peltotöyssyn kierrän vasemmalta. Ihan hyvin liikkeelle, mutta leimauksessa kestää hetken. Kakkoselle oikea valinta ei houkuttele mutkaisten reittien vuoksi ja päätän laskea nopeasti takaisin pellolle ja ottaa vasemman reitinvalinnan. Pellolla lipsahdan väärälle uralle ja joudun kääntämään sukset ja palaamaan vähän matkaa takaisin oikealle reitille. Virhe vie ehkä 20 sekuntia. Nyt pitää olla skarppina koko ajan, urasto on sen verran tiheää! Heti kakkoselle on pitkä ja raskas ylämäki. Säästelen vähän, etten aja itseäni heti kisan alussa täysin hapoille. Kolmoselle lyhyt väli, risteykset tulevat todella nopeasti. Sitten muutama selvempi väli ja tuntuu, että kisa on lähtenyt mukavasti käyntiin.

Kutoselta seiskalle tullaan vauhdikasta ja jäistä metsäautotieränniä alaspäin. Joudun vähän auraamaan ylhäällä, kun en tiedä mitä alhaalla on edessä ja tiedostan pahan kaatumisen riskin, kun vauhti lähtee kiihtymään. Lasku menee ilman ongelmia ja olen pian jo takaisin kilpailukeskuksessa. Kasia lähestyessä en saa ihan selvää urista ja olen vähän epävarma, kun samalla alueella on maaliin tulijoita ja lähtijöitä ja meillä yleisellä sarjalla kartanvaihto. Tuuli meinaa tarrata karttatelineeseen ja hiihdon kanssa joutuu todella taistelemaan. Siitä leimat ja alamäkeä vauhdilla ämpärille, josta nappaan uuden kartan. Kartta nopeasti telineeseen ja uudelle lenkille.

Toisen lenkin kartta reittien kera.

Myös toisella lenkillä ykkönen on lähellä, sinne on helppo mennä. Kakkoselle tarjotaan reitinvalintaa ja päätän ensin ottaa vasemmalta kiertävän leveän luistelubaanan, joka näyttää tarjoavan melko sujuvan kaarron rastille. Ykköseltä lähtiessä lasku pellolle on todella vauhdikas ja olen tyytyväinen pysyessäni pystyssä. Huh! Suuntaan kohti valintaani, mutta sitten tajuan, että joutuisin hiihtämään saman jäisen rännin ylös, jonka olin eka lenkillä laskenut alaspäin. Siellä on varmasti sarjani vastaantulijoita, joten se ei ole sittenkään hyvä valinta. Käännyn ympäri ja lähden haastamaan nousun eka lenkiltä tuttua oikeaa reittiä. Ylimääräistä aikaa tuhraantuu tässä ehkä 20-25 sekuntia, mutta tiedän että alkuperäinen suunnitelma olisi vienyt vielä enemmän. Nousussa olen todella väsynyt ja syke tuntuu hakkaavan aika lähellä maksimia, mutta silti tuntuu että vauhti on parempaa kuin ensimmäisellä kerralla samassa paikassa. Kolmosella tulee virhe, kun odotan rastia risteyksen jälkeen nopeammin ja kun sitä ei näy, käännyn takaisin. Risteykseen palatessa totean, että minun on pakko olla oikealla uralla. Tämä harmittaa! Ja taas menee parikymmentä sekuntia ylimääräistä. Muut rastit sujuvat ilman isompia ongelmia ja seiskalta lähdetään vielä loppulenkille.

Kasille on pitempi väli. Onko tässä nyt joku kompa? Ennen kisaa ajattelin, että tällä suppa-alueella ovat varmaankin ratkaisun paikat. Nyt ei kärsi hiihtää itseään vahingossakaan 50 m syvän montun pohjalle, jos ei ole pakko. Suora valinta näyttää silti parhaalta, mutta voiko tämä olla näin selvä? Onko tässä jotakin mitä en tajua, joku ratamestarin erikoinen? Jatkan suoraaan, mutta ajatukseni ovat vähän herpaantuneet enkä tajua hivenen lyhyempää katkouraa rastille vaan jatkan pienelle lammelle asti. Siitäkin risteyksestä menen vähän ohi ja menetän ehkä 20 sekuntia taas. Rastille on todella jyrkkä ja raastava nousu supan pohjalta. Hiihto kulkee yllättävän kepeästi vielä!

Analyyttisenä kaverina kasilta lähtiessä mieleen juolahtaa, että tässä ratamestari haluaa kisan ratkaista. Ensin kaverit hapoille mäessä ja sitten todella vaativaa urasyherikköä! Otan maltilla. En halua pummata tässä, enkä pummaakaan. Ysiltä lähtiessä mennään loivaa alamäkeä ja risteykset tulevat todella nopeasti vastaan. Ehdin juuri ja juuri aina ajoissa katsoa kartalta oikeat valinnat, kun vauhti kiihtyy. ”Tästä vasen, nyt hetki leveää ja siitä heti vasen, jatka vasemmalle ja siitä oikea, tulet leveälle, sitä alas ja t-risteyksestä vasen ja seuraavasta oikea jne.” Tämä pätkä on parasta hiihtosuunnistusta, johon olen kyennyt viimeisen viidentoista vuoden aikana lajia harrastellessani. Yhdelletoista on vielä sykkyrää tarjolla ja siinä olen vähän epävarma. Löydän kuitenkin rastin ilman suurempaa ajanhukkaa, mutta kierrän viimeiselle vahingossa hieman pidemmän kautta. Nopea leimaus ja lyhyt loppukiri. Maali tulee yllättävän nopeasti vastaan. Joko se on ohi? Olen ollut intensiivisesti keskittynyt suunnistamaan, joten matka tuntuu aika lyhyeltä.

Maalissa menen kakkoseksi. Minun jälkeen matkaan on toki lähdössä vielä kaikkein kovimmat menijät. Olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka ihan nappisuoritus se ei ollutkaan. Rata oli nopeatempoinen ja tekninen, hiihto oli kokonaisuutena ehkä parasta, mihin koskaan olen hiihtosuunnistuksissa kyennyt, ja ajatukset pysyivät suunnistuksessa aika hyvin. Viime aikojen hyvät tuntemukset harjoituksissa realisoituvat onnistuneena kilpailusuorituksena. Lopputuloksena on 19. sija, 5.06 kärjestä jääneenä. Se on paras SM-kisasijoitukseni ja myös aikaero kärkeen on pienin, mihin olen pystynyt. Toki sijoituksen nostamista auttaa se, että hiihtosuunnistus lajina on viime vuosina kärsinyt kilpailijamäärän vähenemisestä, sillä takavuosina SM-keskimatkalle saattoi startata 120 lähtijää, nyt vain 44. Suomen kärki on kuitenkin edelleen maailman kärki tässä lajissa, joten siihen on hyvä omaa vauhtiaan verrata. Hiihtosuunnistus on hieno laji, kun puitteet ovat kunnossa eli lunta riittää, maasto on lajiin soveltuva eikä pakkasta ole yli kahtakymmentä. Joutsenossa oli kaikki kohdallaan! Kisan jälkeen käyn verryttelylenkillä läheisen Myllymäen laskettelurinteen hiihtoladuilla. Ja pysähdyn hetkeksi huipulla.

Kotimatkalla saan tekstiviestin seuran kaikkien aikojen hiihtosuunnistajalta ja takavuosien arvokilpailumenestyjältä Markukselta, joka muistelee vähän menneitäkin pilke silmäkulmassa:

"Hurraa! Hyvin vedetty! Voitit Ruslan Gritsanin joka taannoin vei mm-kullan 2 sekunnilla. Lämmittää erityisesti!!””

Tero

Täältä tulokset
Täältä kärkimiesten reitit gps-seurantana (valitse from start-vasemmalta, niin saat kaikki starttaamaan yhtä aikaa)
Täältä oma reittini
Täältä muutama järjestäjien kuva kilpailupaikalta

Phuketista Pyhäjärvelle

Loppiaisena 6. tammikuuta hiihdettiin Pyhäjärven Pyhävuorella perinteinen Keski-Pohjanmaan Maakuntaviesti. VetU:n suunnistajista peräti kolme oli nimetty vaativalle 10 kilometrin ankkuriosuudelle. Tero Kaustisen kakkosjoukkueeseen, Ari-Pekka Vetelin ykkösjoukkueeseen ja Sami F Vetelin kakkostiimiin. Valitettavasti Vetelin kakkosjoukkue joutui jättäytymään pois kisasta aivan kalkkiviivoilla sairastumisten vuoksi ja niinpä me kisasimme Pyhävuoren haastavilla laduilla kahden miehen voimin.

Allekirjoittaneen valmistautumista kohti Maakuntaviestiä ei voi aivan perinteiseksi kutsua. Blogin edellinen päivitys antaa osviittaa asiasta. Vietin siis vajaat neljä kuukautta ennen viestiä kaakkoisessa Aasiassa, pääasiassa Thaimaan Phuketissa, mutta myös esim. Singaporessa, Hongkongissa ja Bangkokissa kävin. Missään näistä paikoista hiihtäminen ei ollut päällimmäisenä ihmisten, tai minunkaan, mielessä ja harjoittelu koostuikin pitkälti kuumassa hölkkäilystä ja rannalla löhöilystä. Mietin silloin, että ehkä hiihtoputki turismista toimeentulonsa saavaan Phukettiin voisi olla kannattava sijoitus, paikka kun aivan kuhisee skandinaaveja. Meinattiinhan putki Veteliinkin tehdä, samanlaiset kannattavuuskartoitukset Phuketiin.

Palasin maailmalta Suomeen viikko ennen loppiaista ja kuulin kunniasta hiihtää Vetelin ankkurina. Hieno juttu, että pääsin hiihtämään, mutta jo etukäteen oli arvailtavissa, ettei kilpailullista mielihyvää mennä Pyhävuorelta hakemaan. Olen kuitenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että Maakuntaviesti tulisi nähdä enemmän kansaa liikuttavana urheilutapahtumana, johon voi osallistua yli lajirajojen, voisi verrata Jukolaan, kuin varsinaisina hiihtokilpailuina - ja liikkumaan olin täysin valmis lähtemään. Keski-Pohjanmaalla on, ja toivottavasti myös tulee olemaan, poikkeuksellisen paljon hyviä hiihtäjiä. Tosiasia kuitenkin on, ettei alueelta saada koottua viittäkymmentä joukkueellista huippuhiihtäjiä. Jos Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti halutaan säilyttää ”suurimpana ja mahtavimpana”, tulee tehdä tilaa kevyemmälle kilpailumielelle.

Kilvanhiihdon ei välttämättä tarvitse olla vakavaa, joten mukaan vaan. Kontrasti olosuhteissa Kaakkois-Aasian trooppisuuden ja Suomen talvisen talven välillä on huomattavissa ja vaatii totuttautumista. Eniten huolestutti viestiä edeltäneiden päivien kova pakkanen. Kuivan ja kylmän ilman raskas hengittäminen kuuman ja kostean meri-ilman jälkeen ei varmasti sujuisi eikä olisi oikein terveellistäkään. Onneksi ei käynyt niin, että kisapäivänä pakkasta olisi ollut se 19 makkaragrillin kupeessa. No oli se 12-13 astettakin ihan tarpeeksi.
Verryttelyssä hiljaa hiihdellessä ja paksut vaatteet päällä meno tuntui ihan mukavalta. Viesti kului ja pian piti mennä Teron kanssa vaihtokarsinaan odottelemaan 7. osuuden eli naisten saapumista vaihtoon. Vetelin edellisten osuuksien hyvät hiihdot ja etenkin Kuisma Taipaleen osuusvoitto 4. osuudella takasivat sen, että sain etumatkaa noin kierroksen verran Teroon verrattuna. Ohut hiihtopuku päällä ja hieman kovempaa Pyhävuoreen sivakoidessa muistui hyvin mieleen millainen syksy on takana. Peltoaukealla puhaltaneen hyisen viiman syleily oli hieman erilainen kuin Andaman meren leppoinen tuulahdus. Tuli kylmä ja keuhkot anelivat hengittämään varovasti. Vauhti ei ollut kummoista ja usein sai luovuttaa nopeimman kaistan rivakammille. Osuudesta ei, kuten ennakoitua, tullut mitään henkilökohtaista urheilujuhlaa, mutta Teron kanssa molemmat suoritimme osuutemme hyväksyttävästi ja kurotuksemme maaliviivalla sinetöivät loppuajat joukkueillemme. Se kuitenkin opittiin, että molempien kolmen hiihtolenkin valmistautumistaktiikka ei ollut aivan riittävä kilpailukykyisiin suorituksiin. Kiitos yleisölle kannustuksesta. Maaliin tullessa kuuluttaja ja yleisö huomioivat A-sarjan peränpitäjän maaliintulon raikuvin aplodein, ja sekös mieltä lämmitti.

Viestin jälkeen nyt tammikuussa paluu suomalaiseen arkeen on onnistunut ja treenit sujuneet osittain hyvän talven ansioista monipuolisesti ja hyvin. Alla vielä pari kuvaa maakuntaviestistä, jotka nappasi Antti Pesola.

AP