Allekirjoittaneen valmistautumista kohti Maakuntaviestiä ei voi aivan perinteiseksi kutsua. Blogin edellinen päivitys antaa osviittaa asiasta. Vietin siis vajaat neljä kuukautta ennen viestiä kaakkoisessa Aasiassa, pääasiassa Thaimaan Phuketissa, mutta myös esim. Singaporessa, Hongkongissa ja Bangkokissa kävin. Missään näistä paikoista hiihtäminen ei ollut päällimmäisenä ihmisten, tai minunkaan, mielessä ja harjoittelu koostuikin pitkälti kuumassa hölkkäilystä ja rannalla löhöilystä. Mietin silloin, että ehkä hiihtoputki turismista toimeentulonsa saavaan Phukettiin voisi olla kannattava sijoitus, paikka kun aivan kuhisee skandinaaveja. Meinattiinhan putki Veteliinkin tehdä, samanlaiset kannattavuuskartoitukset Phuketiin.
Palasin maailmalta Suomeen viikko ennen loppiaista ja kuulin kunniasta hiihtää Vetelin ankkurina. Hieno juttu, että pääsin hiihtämään, mutta jo etukäteen oli arvailtavissa, ettei kilpailullista mielihyvää mennä Pyhävuorelta hakemaan. Olen kuitenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että Maakuntaviesti tulisi nähdä enemmän kansaa liikuttavana urheilutapahtumana, johon voi osallistua yli lajirajojen, voisi verrata Jukolaan, kuin varsinaisina hiihtokilpailuina - ja liikkumaan olin täysin valmis lähtemään. Keski-Pohjanmaalla on, ja toivottavasti myös tulee olemaan, poikkeuksellisen paljon hyviä hiihtäjiä. Tosiasia kuitenkin on, ettei alueelta saada koottua viittäkymmentä joukkueellista huippuhiihtäjiä. Jos Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti halutaan säilyttää ”suurimpana ja mahtavimpana”, tulee tehdä tilaa kevyemmälle kilpailumielelle.
Kilvanhiihdon ei välttämättä tarvitse olla vakavaa, joten mukaan vaan. Kontrasti olosuhteissa Kaakkois-Aasian trooppisuuden ja Suomen talvisen talven välillä on huomattavissa ja vaatii totuttautumista. Eniten huolestutti viestiä edeltäneiden päivien kova pakkanen. Kuivan ja kylmän ilman raskas hengittäminen kuuman ja kostean meri-ilman jälkeen ei varmasti sujuisi eikä olisi oikein terveellistäkään. Onneksi ei käynyt niin, että kisapäivänä pakkasta olisi ollut se 19 makkaragrillin kupeessa. No oli se 12-13 astettakin ihan tarpeeksi.
Verryttelyssä hiljaa hiihdellessä ja paksut vaatteet päällä meno tuntui ihan mukavalta. Viesti kului ja pian piti mennä Teron kanssa vaihtokarsinaan odottelemaan 7. osuuden eli naisten saapumista vaihtoon. Vetelin edellisten osuuksien hyvät hiihdot ja etenkin Kuisma Taipaleen osuusvoitto 4. osuudella takasivat sen, että sain etumatkaa noin kierroksen verran Teroon verrattuna. Ohut hiihtopuku päällä ja hieman kovempaa Pyhävuoreen sivakoidessa muistui hyvin mieleen millainen syksy on takana. Peltoaukealla puhaltaneen hyisen viiman syleily oli hieman erilainen kuin Andaman meren leppoinen tuulahdus. Tuli kylmä ja keuhkot anelivat hengittämään varovasti. Vauhti ei ollut kummoista ja usein sai luovuttaa nopeimman kaistan rivakammille. Osuudesta ei, kuten ennakoitua, tullut mitään henkilökohtaista urheilujuhlaa, mutta Teron kanssa molemmat suoritimme osuutemme hyväksyttävästi ja kurotuksemme maaliviivalla sinetöivät loppuajat joukkueillemme. Se kuitenkin opittiin, että molempien kolmen hiihtolenkin valmistautumistaktiikka ei ollut aivan riittävä kilpailukykyisiin suorituksiin. Kiitos yleisölle kannustuksesta. Maaliin tullessa kuuluttaja ja yleisö huomioivat A-sarjan peränpitäjän maaliintulon raikuvin aplodein, ja sekös mieltä lämmitti.
Viestin jälkeen nyt tammikuussa paluu suomalaiseen arkeen on onnistunut ja treenit sujuneet osittain hyvän talven ansioista monipuolisesti ja hyvin. Alla vielä pari kuvaa maakuntaviestistä, jotka nappasi Antti Pesola.
AP
