Pitkästä aikaa ja erityisesti blogimme uskollisia lukijoita (jos heitä vielä joku on) muistaakseni olen etsinyt kynän käsiini sillä on treeniblogin päivityksen aika. Tammikuun maakuntaviestihiihdoista on tällä kertaa edetty maaliskuun alkuun ja hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkalle Joutsenoon. Käyn kirjoituksessani läpi kilpailuni kulun ja valotan siinä muutamia kisan aikana tulleita ajatuksiani. Samalla lajin vasta-alkajat tai ne, jotka saattaisivat vielä ennen tämän jutun lukemista kysyä, hiihdetäänkö hiihtosuunnistuskilpailuissa umpihangessa, saavat tuntumaa tähän hienoon urheilulajiin.
Verryttelyn aikana olo tuntui hyvältä ja kevyeltä, hiki tuli helposti, vaikka kilpailukeskuksessa oli kova tuuli. Kisapaikka oli visuaalisesti ehkä hienoin, jossa olen hiihtosuunnistuskilpailuissa ollut – kumpuilevia peltoja ja hiihtosuunnistusurastoa oli myös katsojien nähtävissä paljon kilpailukeskuksen alueella. Lisäksi väkeä helli pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko. Tällaiseen kisaan oli hienoa startata!
Lähdössä kartan saa laittaa minuutin ennen lähtöpiippausta karttatelineeseen, josta se on mukavasti luettavissa rinnan edessä kilpailun aikana eikä käsiä tarvita kartan kuljettamiseen. Käsillä onkin oma tehtävänsä armottoman tasatyöntämisen ja luisteluhiihdon vauhdikkaan toteuttamisen kanssa. Ensimmäisen minuutin aikana katson rataa läpi ja teen reitinvalintoja rastiväleille mahdollisimman pitkälle. Edessä on reilut kymmenen kilometriä valintoja ja kartan vaihto kertaalleen.
piip-piip-piip-piip-PIIP!
Ja sitten mennään. Ykkösen peltotöyssyn kierrän vasemmalta. Ihan hyvin liikkeelle, mutta leimauksessa kestää hetken. Kakkoselle oikea valinta ei houkuttele mutkaisten reittien vuoksi ja päätän laskea nopeasti takaisin pellolle ja ottaa vasemman reitinvalinnan. Pellolla lipsahdan väärälle uralle ja joudun kääntämään sukset ja palaamaan vähän matkaa takaisin oikealle reitille. Virhe vie ehkä 20 sekuntia. Nyt pitää olla skarppina koko ajan, urasto on sen verran tiheää! Heti kakkoselle on pitkä ja raskas ylämäki. Säästelen vähän, etten aja itseäni heti kisan alussa täysin hapoille. Kolmoselle lyhyt väli, risteykset tulevat todella nopeasti. Sitten muutama selvempi väli ja tuntuu, että kisa on lähtenyt mukavasti käyntiin.
Kutoselta seiskalle tullaan vauhdikasta ja jäistä metsäautotieränniä alaspäin. Joudun vähän auraamaan ylhäällä, kun en tiedä mitä alhaalla on edessä ja tiedostan pahan kaatumisen riskin, kun vauhti lähtee kiihtymään. Lasku menee ilman ongelmia ja olen pian jo takaisin kilpailukeskuksessa. Kasia lähestyessä en saa ihan selvää urista ja olen vähän epävarma, kun samalla alueella on maaliin tulijoita ja lähtijöitä ja meillä yleisellä sarjalla kartanvaihto. Tuuli meinaa tarrata karttatelineeseen ja hiihdon kanssa joutuu todella taistelemaan. Siitä leimat ja alamäkeä vauhdilla ämpärille, josta nappaan uuden kartan. Kartta nopeasti telineeseen ja uudelle lenkille.
Toisen lenkin kartta reittien kera. Myös toisella lenkillä ykkönen on lähellä, sinne on helppo mennä. Kakkoselle tarjotaan reitinvalintaa ja päätän ensin ottaa vasemmalta kiertävän leveän luistelubaanan, joka näyttää tarjoavan melko sujuvan kaarron rastille. Ykköseltä lähtiessä lasku pellolle on todella vauhdikas ja olen tyytyväinen pysyessäni pystyssä. Huh! Suuntaan kohti valintaani, mutta sitten tajuan, että joutuisin hiihtämään saman jäisen rännin ylös, jonka olin eka lenkillä laskenut alaspäin. Siellä on varmasti sarjani vastaantulijoita, joten se ei ole sittenkään hyvä valinta. Käännyn ympäri ja lähden haastamaan nousun eka lenkiltä tuttua oikeaa reittiä. Ylimääräistä aikaa tuhraantuu tässä ehkä 20-25 sekuntia, mutta tiedän että alkuperäinen suunnitelma olisi vienyt vielä enemmän. Nousussa olen todella väsynyt ja syke tuntuu hakkaavan aika lähellä maksimia, mutta silti tuntuu että vauhti on parempaa kuin ensimmäisellä kerralla samassa paikassa. Kolmosella tulee virhe, kun odotan rastia risteyksen jälkeen nopeammin ja kun sitä ei näy, käännyn takaisin. Risteykseen palatessa totean, että minun on pakko olla oikealla uralla. Tämä harmittaa! Ja taas menee parikymmentä sekuntia ylimääräistä. Muut rastit sujuvat ilman isompia ongelmia ja seiskalta lähdetään vielä loppulenkille.
Kasille on pitempi väli. Onko tässä nyt joku kompa? Ennen kisaa ajattelin, että tällä suppa-alueella ovat varmaankin ratkaisun paikat. Nyt ei kärsi hiihtää itseään vahingossakaan 50 m syvän montun pohjalle, jos ei ole pakko. Suora valinta näyttää silti parhaalta, mutta voiko tämä olla näin selvä? Onko tässä jotakin mitä en tajua, joku ratamestarin erikoinen? Jatkan suoraaan, mutta ajatukseni ovat vähän herpaantuneet enkä tajua hivenen lyhyempää katkouraa rastille vaan jatkan pienelle lammelle asti. Siitäkin risteyksestä menen vähän ohi ja menetän ehkä 20 sekuntia taas. Rastille on todella jyrkkä ja raastava nousu supan pohjalta. Hiihto kulkee yllättävän kepeästi vielä!
Analyyttisenä kaverina kasilta lähtiessä mieleen juolahtaa, että tässä ratamestari haluaa kisan ratkaista. Ensin kaverit hapoille mäessä ja sitten todella vaativaa urasyherikköä! Otan maltilla. En halua pummata tässä, enkä pummaakaan. Ysiltä lähtiessä mennään loivaa alamäkeä ja risteykset tulevat todella nopeasti vastaan. Ehdin juuri ja juuri aina ajoissa katsoa kartalta oikeat valinnat, kun vauhti kiihtyy. ”Tästä vasen, nyt hetki leveää ja siitä heti vasen, jatka vasemmalle ja siitä oikea, tulet leveälle, sitä alas ja t-risteyksestä vasen ja seuraavasta oikea jne.” Tämä pätkä on parasta hiihtosuunnistusta, johon olen kyennyt viimeisen viidentoista vuoden aikana lajia harrastellessani. Yhdelletoista on vielä sykkyrää tarjolla ja siinä olen vähän epävarma. Löydän kuitenkin rastin ilman suurempaa ajanhukkaa, mutta kierrän viimeiselle vahingossa hieman pidemmän kautta. Nopea leimaus ja lyhyt loppukiri. Maali tulee yllättävän nopeasti vastaan. Joko se on ohi? Olen ollut intensiivisesti keskittynyt suunnistamaan, joten matka tuntuu aika lyhyeltä.
Maalissa menen kakkoseksi. Minun jälkeen matkaan on toki lähdössä vielä kaikkein kovimmat menijät. Olen tyytyväinen suoritukseeni, vaikka ihan nappisuoritus se ei ollutkaan. Rata oli nopeatempoinen ja tekninen, hiihto oli kokonaisuutena ehkä parasta, mihin koskaan olen hiihtosuunnistuksissa kyennyt, ja ajatukset pysyivät suunnistuksessa aika hyvin. Viime aikojen hyvät tuntemukset harjoituksissa realisoituvat onnistuneena kilpailusuorituksena. Lopputuloksena on 19. sija, 5.06 kärjestä jääneenä. Se on paras SM-kisasijoitukseni ja myös aikaero kärkeen on pienin, mihin olen pystynyt. Toki sijoituksen nostamista auttaa se, että hiihtosuunnistus lajina on viime vuosina kärsinyt kilpailijamäärän vähenemisestä, sillä takavuosina SM-keskimatkalle saattoi startata 120 lähtijää, nyt vain 44. Suomen kärki on kuitenkin edelleen maailman kärki tässä lajissa, joten siihen on hyvä omaa vauhtiaan verrata. Hiihtosuunnistus on hieno laji, kun puitteet ovat kunnossa eli lunta riittää, maasto on lajiin soveltuva eikä pakkasta ole yli kahtakymmentä. Joutsenossa oli kaikki kohdallaan! Kisan jälkeen käyn verryttelylenkillä läheisen Myllymäen laskettelurinteen hiihtoladuilla. Ja pysähdyn hetkeksi huipulla.
Kotimatkalla saan tekstiviestin seuran kaikkien aikojen hiihtosuunnistajalta ja takavuosien arvokilpailumenestyjältä Markukselta, joka muistelee vähän menneitäkin pilke silmäkulmassa:
"Hurraa! Hyvin vedetty! Voitit Ruslan Gritsanin joka taannoin vei mm-kullan 2 sekunnilla. Lämmittää erityisesti!!””
Tero
Täältä kärkimiesten reitit gps-seurantana (valitse from start-vasemmalta, niin saat kaikki starttaamaan yhtä aikaa)
Täältä oma reittini
Täältä muutama järjestäjien kuva kilpailupaikalta
